Pouta maastossa

Pouta ja ohrapelto...

Illalla tormistaudun nälän ja kiukun voimalla ja lähdin ratsastamaan. Mietin hommaa pari kertaa, koska tein päivällä viikollatreenin, joka oli sanalla sanoen kamalaa. Hiki tuli ensimmäisten 50 liikkeen jälkeen, niin että virtasi. Sen jälkeen ei ollut kuin liikkeitä enää 40+30+20+10 kpl jäljellä. Se oli niin hirveää, että meinasin pari kertaa treenin aikana pyörtyä ja jälkitila kesti melkein tunnin; oksetti ja huippasi. Hieman tuntui venyttelyistä huolimatta illalla, että saattaapi myös reidet olla kipeet, siksipä ratsastusta iltasella päälle.

Poudan kanssa noin tunti reippailtiin kylälle ja takaisin. Mennessä hypättiin kaatuneen puun yli ja neitokaisella oli sen verran tempoa, että hypättiinkin hienosti. Kuvassa edessä häämöttää ylämäki, joka vedettiin laukalla ylös. Sitten pururadan reunaa koulun taakse ja sieltä kylän kautta jalkakäytävää pitkin takaisin tähän ohrapellolle ja tästä kotiin. Meillä oli tosi hauskaa ja oli oikein rentouttava maasto. Tallilla olikin sitten lampaat karanneet, kun siirrettiin pari mammaa lapsineen tallin kujalaitumelle. Pysyivät siellä abouttiarallaa noin 45 minuuttia. Olivat pihalla vastassa.

Pouta sai kaikki perinteiset hoitotoimenpiteet ja vein sen tarhaan. Tässä vaiheessa omat jalat alkoi olla tosi kipeät, nimittäin etureidet. Olin samassa vaiheessa niin nälkäinen, että karjuin jopa lampaille laitumella. Sisällä hermot meni sillä sekunnilla kun pääsin ovesta sisään. Lapset saivat osansa, kuten kissat ja koiratkin. Tallimies sanoi, että voi olla parempi, jos lopettaisin tämän dieetin, koska oli kuulema hieman pelottavaa. Söin iltapalan, sen saman kuin eilisillalla ja jäin jälleen nälkäiseksi. Hieman mieli kohentui ja sain pyydettyä meidän keskimmäiseltä Tallipojalta anteeksi, kun äiti hieman kiukustui. Voin sanoa, että kukaan, ei kukaan halua nähdä meikäläistä nälkäisenä. 

Elämä on. Tarkkaa.

Toinen päivä ja tuntuu nyt jo ikuisuudelta koko projekti. Näiden kymmenen viikon päästä tulen olemaan jokaisesta suupalasta satamiljoonaa kertaa kiitollisempi mitä suuhuni lapan, kuin koskaan elämäni aikana.