19. joulukuuta 2012

Tuisku liikenteessä

Pakkasta -18 astetta, mutta metsään mentiin silti. Koska jouduttiin taas liikkumaan seitsemän jälkeen illalla, niin ajattelin, että on parempi tarkistaa (umpi)metsän ajoura selästä käsin näkyvyyden takia, kun ensimmäistä kertaa siellä oltiin liikenteessä. Hyvä on reitti, minkä Joni Einon ja Veikon kanssa ovat merkanneet. Yksi pieni monttu on pakko vähän peittää, sekä raivaussahan kanssa vähän sohia, ettei kenenkään silmät mäne puhki...

Kierrettiin harvennettavan metsän reitti siis tulevaa kurssia varten ja oli tunnelma kuin olisi ihan isommassakin metsäpläntissä ollut liikkeellä. Voi että! Tahtoo jo päästä ajamaan!! Tuisku oli aivan tohkeissaan, kun pääsi "töihin". Jotenkin satulan nähdessään ihan valpastui ja tajusi, että tästä se taas alkaa. Tuisku jos joku tykkää siitä, että yhdessä touhutaan :) Metsäkierroksen jälkeen kierrettiin iso pelto ja ajattelin, että otetaan vähän leppoisaa ravia. No ei otettu, kun Tuisku innostui siinä mittakaavassa, että meinasi ottaa kunnon laukat. Ajattelin olla tylsä ja käveltiin sitten koko loppuaika, voi Tuisku...

Varpaat alkoi olla sen verran jo jäässä, että palattiin tallilla pikaratsastuksen päätteeksi. Jotenkin itseäkin pelotti, että tämä on vaan unta, kohta hevonen on taas kolmijalka ja, ja, ja.... Nyt toivotaan parasta! Ainakin Tuisku käyttäytyy tuiskumaisesti, joten se jos mikä on terveen merkki. Tallilla tehtiin leipävenytyksiä ja Tuisku jäikin suoraan sisälle. Vähän kerkesi tehdä pesupaikalla kolttosia, kun yritän opettaa sitä seisomaan siinä täysin irti. Saa nähdä tuleeko ikinä onnistumaan, kun on sen verran uteliasta sorttia koko koni.

Kanalaan laitoin toisen orren ja sinne pitää hankkia nyt toinen ilotalolamppu lämpölamppu. Niin ja tantat ovat ruvenneet munimaan, tosin päivät vaihtelevat, mutta parhaimpana päivänä, oliko se nyt maanantaina keräsin 5 munaa! Jipii! Jospa ne tylleröt siitä taas vauhtiin pääsevät. Jalmarikin alkaa olla elävien kirjoissa, aika rankka sulkasato. Kaulalla on vielä järkyttäviä laikkuja, mutta ei se näytä muita "hommia" haittaavan. Voi kun tietäsitte, mikä meno siellä ilotalossa kanalassa osaa olla... On onni olla kukko, jos ei joudu pataan vaan pääsee haaremin herraksi.

Itse torpantönössä eletään leppoisasti, mitä nyt jokin nurkka vuotaa kuin seula. Viimetalvi meni lämpimissä oloissa, liekö johtunut kaulan alla olleesta lämpöpatterista, mutta koska se "patteri" mönkii tällä hetkellä karkuun jo pitkin huushollia, niin on meillä täällä sairaan kylmä, tai ainakin allekirjoittaneella!!! "Työhuoneen" patteri ei syystä tai toisesta toimi, on aika keskeisessä osassa tämän alueen lämmittämisessä missä nyt tälläkin hetkellä istun. Sisälämpömittari näyttää +14,8 astetta. Kyllä pitäisi tuolla "parin asteen" pudotuksella sähkölaskussa näkyä, vai miten sitä sanotaan??

Näyttää siis siltä, että jokin talon kirouksista on taas saanut pakkasta alleen ja päättänyt vainota meidän niinkin leppoista elämää täällä... Mietin vaan tilannetta aika tasalleen kaksi vuotta taaksepäin... Välillä kylmää niin paljon, että tuntuu ettei järki juokse. No mutta, elossa sinnitellään edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti