26. joulukuuta 2012

Tapaninajelulla

Hengissä selvittiin ja muutenkin ilman eilisen kaltaisia koettelemuksia. Kyytiin kotoa lähti meidän lisäksi Ossi ja Ossin kaveri Jere. Pojat lähtivät kylän kaukalolle ajelun ajaksi luistelemaan. Tuisku oli superlunkisti, kuten aina. Laitettiin vähän jalkoihin heijastinta, kun tulomatkalla tulisi olemaan pilkkopimeää.


Tässä videolla ollaan vielä valosan aikaan matkalle Ankkalammelle.
Aluksi Tuisku oli kylällä vähän ihmeissään, mutta ihan rauhallinen kuitenkin koko ajan. Vissiin tapaninajelu ei ollut kaikkien kyläläisten tiedossa, koska hölmistyneen näköisiä ihmisiä katseli meidän menopeliä. Eniten luultavasti herätettiin hämmästystä kaukalolla, kun reestä kampesi kaksi pientä luistelijaa mailojen ja luistinkassiensa kanssa :)

Vähän remmejä piti kiristellä liikuntahallin pihalla, mutta ei mitään kummempaa.
Matkaa yhteen suuntaan lammelle kertyi 3,3 km. Kylälle ajettiin metsän kautta, joten tunnelmaa ei ainakaan tästä reissusta puuttunut.

Yllä olevassa videossa pätkä ajelutuksesta. Eurolla sai kierroksen lammen ympäri, vähän myös otettiin ravia, jotta saivat vähän vauhtiakin :)
Tuisku toimi lähes autopilottina jälleen, muisti milloin piti pysähtyä lastausterminaaliin ja muisti tarkasti kohdan missä otetaan ravia. Välistä hirnui, että koko kylä raikui! Mukana meillä oli reessä korissa kuivia leipiä, joita sitten ihmiset kävivät syöttämässä Tuiskulle.
 Kyläyhdistys tarjosi väelle glögiä ja nuotiot olivat myös antamassa tunnelmaa. Ankkalammen jäällä paloi ulkotulet ja koiravaljakko antoi kyytiä sivummalla. Pakkanen kipusi -18 asteeseen, mutta ei se meidän menoa haitannut. Asianmukaisella vaatetuksella siis pärjää :)

Vaikka täyskuu möllötti taivaalla, oli kotimatkalla metsässä ihanan pimeää ja erityisen hiljaista. Reestä kuuluva ääni vaan suhisi korvissa, oli aika ihanaa. Tuisku kyllä nautti reissusta ja osaa kyllä käyttäytyä hienosti kylillä!!

Tässä vielä videonpätkää kotimatkasta.

Tallilla meillä olikin sitten hikinen hevonen ja kaksi hevosenhoitajaa, joilla vaan varpaat jäässä. Tuiskulle monta kerrosta loimia ja reki tyhjäksi vällyistä. Aika sukkelaan koko reissu tehtiin ja kaikki halukkaat kuitenkin saivat rekikyytiä :)
Kiitoksena Tuisku sai kotona lisää leipiä, sokeria ja vielä sankollisen melassivettä. 
Olipa meillä siis mukavaa!!! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti