Pouta maastossa ja väliaikapäivitystä

Elävän kirjoissa jo osittain, hiphurraa. Aamulla päätin kaikkien tekemättömien töiden uhalla lähteä ratsastamaan pienoisen tauon jälkeen. Keuhkoja hieman kivisti, mutta muuten on olo aika hyvä jo. Eilen kävin ensimmäisen kerran kehonhuollossa ja nyt aloittelin kevyellä ratsastelulla. Ehkä viikonloppuna uskaltaa jo salille lähteä, ken tietää. Kierrettiin nyt vaan alkajaisiksi iso soramonttu. Pouta mökötteli alkuajan ja tarhasta kiinni haku oli yhtä mielenosoitusta. Kuitenkin leppyi maastolenkin aikana ja kuten kuvasta näkyy, on meillä tyytyväinen tamma. Tallille palatessa tehtiin leipävenyttelyt ja paketoitiin Pouta lämpimästi tarhaan. 

Maria on käynyt tässä välillä vähän Poutaa liikuttelemassa, että on vähän liikuntoa saanut. Jospa tämä elämä tästä nyt alkaa taas rytmittymään ja pääsee kiinni ratsastuskuvioihin. Reilun viikon päästä on seuraava valmennus ja sinne suuntaamme siis. Blogin päivittelyt ovat vähän jääneet ja pientä motivaatiopulaa ehkä myös tämän suhteen. Voi olla, että blogi jää tauolle, en tiedä. Tai sitten kirjoittelen kun siltä tuntuu. Tämän tarkoitushan on lähinnä toimia itselle hevostelupäiväkirjana. En tiedä lukeeko tätä kukaan, mutta itsellehän tätä siis ensisijaisesti kirjoittelee.

Dieetti jatkui tällä viikolla. Noh, ihan täysipainoista tämä touhu ei nyt sairastelun vuoksi vielä ole, mutta nyt mennään soveltaen. Ihaninta tässä neljässä viikossa on se, että aamulla saa valita kaurapuuron sijaan leipää! Viime viikolla meinasin parina aamuna kirjamellisesti oksentaa puurot, en vaan pysty enää sitä syömään. Olen sekoitellut joukkoon marjoja, mehukeittoja, ei mene niin ei mene.

Opiskelut ovat nyt todellakin loppusuoralla. Eilen palautimme opinnäytetyön lopulliseen tarkastukseen ja putosi oikeasti taakka harteilta. Enää on pari reflektiota ensi viikkoon mennessä kirjoitettava, käytävä tekemässä kypsyysnäyte ja sitten marraskuun lopussa opinnäytetyön seminaari. Se on sitten siinä. Uskomatonta. Kolme vuotta on kyllä ollut aikamoista rutistusta, en voi uskoa, että se on sitten siinä. Pientä stressiä nämä pari reflektiota aiheuttaa, mutta jospa se vielä siitä helpottaa. Onneksi joku meillä osaa ottaa rennosti. Nimittäin Herra-Hurjimus.

Talokaupat ovat rauenneet. Saimme alkuviikolla tarjouksen tilasta ja olisimme pienten neuvottelun jälkeen tehneet kaupat, mutta siinä samassa saimme tiedon, että kohde jota oltiin ostamassa oli mennyt kaupaksi jollekin toiselle perheelle. Se koti ei ollut sitten meille tarkoitettu. Tottakai harmitti kovasti ja itkuhan se tuli, mutta toisaalta taas helpotuksen tunne. Eniten harmitti turhaan tehty työ myynnin osalta, joka tuntui henkisesti aika rankalle. Tämä talo on meille erityisen rakas ja olisi tänne ikävä tullut, mutta siitä huolimatta olimme ihan valmiita tästä lähtemään. Talot on aina vaan taloja, kodin tekee ihmiset ja oma perhe. Molemmissa ratkaisuissa oli monta hyvää ja huonoa puolta eli vaakakuppi oli kallellaan molempiin suuntiin. Näin kuitenkin kävi ja ehkä joku meitä suurempi voima meitä Kiihtelysvaarassa pidättelee, ken tietää. Näin tämän sitten kuului mennäkin. Suuret kiitokset kaikille, jotka olitte tukena!