Meillä vietettiin viikonloppua haikeissa tunnelmissa. Tukiperhelapsemme oli meillä ihan viimeistä kertaa, takana melkein 5,5 vuotta yhteistä matkaa. Kaikki päättyy aikanaan, niin myös tämä. Viimeisen viikonlopun kunniaksi tukiperhetyttömme sai viikonlopun aikana kaksi tehoratsastustuntia Poudalla ja jälleen kerran Pouta yllätti. Yleensä Pouta vetää nopeasti herneet nenään, jos joku vetää vähänkään väärin ohjasta tai istuu selässä huonosti, olipa selässä lapsi tai aikuinen on Pouta tähän asti käyttäytynyt tosi huonosti välittämättä todellakaan kuka siellä kiikkuu.
Tänä viikonloppuna Pouta vihdoin ja viimein tajusi, että selässä on aloittelija ja käytös oli jotain hämmästyttävää. Kerran puisteli päätä ja muutoin liikkui todella kauniisti, välillä niin kauniin kuuliaisesti, että pyyhin silmäkulmista salaa onnen kyyneliä. Tämä tyttö laukkasi hevosella elämän ensimmäisen kerran, sekä harjoitteli pieniä esteitä ja kyllä, ratsuna oli Pouta. Ihmeiden aika ei ole ohi.
Itse menin Poudalla lauantaina "kouluratsastusta" ja myös silloin tuntui meno todella hyvältä. Kentän pohja on lumien sulamisen jäljiltä aivan bueno! Sunnuntaina hyppäsin itse muutaman isomman esteen ja nekin meni suht hyvin. Jäi Poudasta superhyvä mieli tältä viikonlopulta.
Jenni ja Skipi olivat maastokavereina sunnuntaina. Usva oli varsin reipas maastossa ja hieman jännitti kylälle menevän reitin varrella olevat lavat ja polttopuupinot, mutta niitä kun kävi haistelemassa, niin saikin huomata, että ei ne syö pieniä suomenhevosia. Käytiin luontopolun alkupäässä kääntymässä, puolen tunnin lenkki. Usva meni muutoin oikein hienosti ja jaksoi odottaa perässä tallustavaa Skipiä juuri niin kauan kuin oli tarvis. Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti