Syksyinen kerintä on suoritettu, ihanaa. Joskin hieman turhan myöhään, mutta ensi vuonna toivotaan, että aikataulut sattuu hieman aiemmin syksylle. Onneksi meidän ammattilaiset jättivät tavallista pidemmän villan, joten ei ole ihan nahkaisia versioita uuhet nyt. Karitsoita ei keritty, koska asuvat huomattavasti "enemmän ulkona", eikä käytössä ole samanlaista lämmintä suojaa kuin isoilla uuhilla.
Homma hoidettiin ensimmäistä kertaa suoraan lampolassa. Ensinnäkin vältyttiin lampaiden siirtämiseltä talliin ja sieltä pois. Koko systeemi toimi tässä tuhat kertaa paremmin ja helpommin. Yleensä on itsellä kamala hiki kun joutunut lampaiden kanssa telkkuamaan, mutta nyt vaan seisoskeltiin ja otettiin uutta lammasta kehiin kun edellinen oli hoideltu. Täydellistä! Ja tämän hoksaamiseen ei mennyt kuin vaivaiset neljä vuotta.
Mummon kissat Bella-Pulla ja Minni-Hiiri ovat meillä hoidossa. Huomenna tosin lähtevät jo takaisin kaupunkiin. Bella halusi ulkoilla, mutta viisi minuuttia oli riittävä aika, koska Bellan kauhuksi oli satanut lunta. Minni oli meillä ensimmäistä kertaa ja vietti suurimman osan ajasta Ossin huoneessa pelikaapin alla. No niin vietti Bellakin kun oli ensimmäisiä kertoja meillä, joten eiköhän Minnikin rohkaistu kunhan käy muutaman kerran kyläilemässä.
Bella sitä vastoin käyttäytyi kuin kotonaan, komenteli koiria, sekä yritti hyökätä Leevin kimppuun. Harmin kanssa meni tappeluksi ja Harmi ja Hurjakin joutuivat ulkoruokintaan. Ihanan täpäkkä tyttö!
Pouta sai ensimmäisenä talvikenkähässäkät jalkaansa. Nyt kelpaa mennä kun on tilsat ja hokit paikallaan. Itse aloittelin sairastelun jälkeen salilla käynnin ja tuntui itse asiassa aika hyvältä vaikka taukoa tuli melkein viisi viikkoa. Treeni kulki yllättävän hyvin ja jopa tuntui hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti