14. marraskuuta 2015

Pouta CR-valmennuksessa





Lauantain kuvasaldo on tässä. Tallimies ajeli kaupunkiin eellä, kun ei oltas ampinautoon mahduttu koko sakki. Pouta käveli kotona kyytin ihan suorilta, vaikka edellisautoilusta oli tovi kulunut. Maneesilla laiteltiin kamat pihalla päällä ja kerettiin vähän verrytellä ennen tunnin alkua. Pouta on onneksi maailman lunkein tapaus, ei pelkää mitään ja on heti ihan rento. Suuri miinus koko hommassa oli vino maneesin pohja. Pouta on tarkka pohjasta ja kumpareella olevat reunat olivat itsestäkin aika haasteelliseet ja näkyi heti hevosesta.

Alkuosa tunnista meni leuhottaessa, mutta loppua kohden parani. Pouta tosin alkoi jo kunnon puolesta hyytyä lopputunnista, mutta muuten oli todella rento ja mukavan pehmeä ratsastaa. Oma keho oli jäykkä kuin rautakanki, mutta sen kyllä arvasinkin kuukauden sairastelun jäljiltä. Paljon tehtiin siirtymisiä ja avotaivutusta. Hyvää harjoitusta tuli molemmille. Tällä kertaa vaan enempi haastetta ratsastajan jäykkyyden kanssa. 

Kotimatkalle lähdettiin hieman huonommin, Tallimiehen piti ottaa liina, että meni Pouta kyytiin. Lastaus kesti minuutin, joka on 55 sekuntia liian pitkä aika. Mutta saakoon anteeksi Pouta sen. Kotona odotti tarhassa hirnuva lauma, kun traileri saapui pihaan. Vaihdettiin kuiva loimi ja Pouta pääsi tarhaan piehtarointihommiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti