15. marraskuuta 2015

Tuisku PIKAmaastossa ja kengättömiä hevosia

Tuiskun kanssa lähdettiin maastoon ja palattiin aika nopeasti takaisin. Lunta on meillä jo sen verran, että ilman tilsoja ei pääse minnekään kun iskee sellaiset tierat, että pelottaa katkeaako ratsulta jalat. Tuiskun kanssa käytiin metsätiellä suopeltojen takana kääntymässä ja soitettiin jo matkalta Tallimiehelle, että tulee tallille irrottamaan kengät. Niinpä tallilla tehtiin kenkien poisto operaatio x 3. Nyt täytyy ruuvailla hokit kenkiin ja ostaa / kunnostaa tilsat asennusta varten.

Pouta ja Vallu pääsivät eroon siis myös kengistään ja nyt on turvallisempi tarhassakin käyskennellä, kun ei tule lumipaakkuja tassuihin. Muutoinkin koko päivä oli tapahtumarikas, puu kaatui tarhan lankojen päälle, katkesi tolppaa ja lankoja katkesi, samaan syssyyn tuli heinän tuoja ja aamusella meillä kävi koiravieras yllätyskäynnillä. Ei käy elämä maalla tylysäksi!

Ps. Tuulikummun tila lopettaa virallisen toiminnan vuoden alusta. Olen päättänyt helpottaa elämääni ja elämäämme siltä osin. Kaikki pysyy kuitenkin suht ennallaan, tosin lampaat vähenevät jonkin verran, eikä meiltä jatkossa saa ensi kevään jälkeen karitsanlihaa kuin satunnaisesti. Hevoset pysyvät ennallaan, lampaita jätetään vain harrastelumielessä eli alle kymmenkunta. Edelleen kuitenkin myydään taljoja, lankoja ja säilykkeitä, sekä kartisanlihaa silloin kun sitä on tarjolla. Hevos- ja koirahierontaa en tee jatkossa kuin omille eläimille, sekä tuttavien karvaturreille.

Voihan se olla, että tämäkin tilanne muuttuu, mutta nyt mennään näillä. Tästä on kiittäminen EU:ta. Kiitos EU kun helpotat viljelöiden elämää ja mahdollistat myös pientilallisten ja uusien innokkaiden viljelöiden toimeentulon. Just, toiveajattelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti