Aamulla kurvaistiin ensin Mikkeliin kyydissä 12 karitsantaljaa. Jätettiin ne Mikkelin Taljatukkuun muokkaamolle ja sieltä ne kotiutuu n. 4 kuukauden päästä kotiin myyntiin. Vajaan kuukauden päästä pitäisi viedä toinen satsi taljoja sinne, joten niitä tulee sitten kotiinpäin ihan kiitettävästi aikanaan. (Meidän mittakaavassa.)
Lounastettiin ihanassa Kenkäverossa kunnon suomalaista perusruokaa, aivan loistavaa! Palvelu oli jälleen kerran loistavaa. Kenkävero oli kokenut jo raikkaan keväisen sisustuksen, joten tuli oikein keväinen olo.
Mikkelistä hurautettiin Kuopion Matkukseen, jossa kipaistiin Ikeassa hakemassa muutama tähdellinen ostos. Samalla pyörähdettiin muissa liikkeissä ja syötiin vielä italiaisessa loistavaa Ceaser -salaattia. Tästä tulikin erihyvä ruokamatka muiden juttujen lisäksi. Illalla olin kotona puoli yhdeksän kiepukoissa tai sinne päin. Ajokilometrejä päivälle kertyi 600.
Päivän kruunasi ehdottomasti Siirin tyttövauva, joka tupsahti maailmaan aamulla. Onnea Siirille ihanasta pikkuprinsessasta ja onnittelut myös koko perheelle! :):)
Siirin Sukka -kissa muutti meille asumaan alkuviikosta, ehkä hieman pidemmäksikin aikaa... Sukka on Harmin veli ja veljesten jälleennäkeminen oli erittäin lämmin. Hurja on aivan innoissaa tästä uudesta kissakaverista ja näyttää siltä, että Sukan sopetuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Myös Valma on innostunut uudesta kissakaverista, mutta uusi kissakaveri ei ymmärrä Valman ja meidän muiden kissojen tapaa leikkiä yhdessä. Valma ei ole mikään maailman hellävaraisin Catlover.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti