23. heinäkuuta 2015

Pouta ja esteet

Huomasi, että pientä haparointia oli meillä esteiden kanssa. Ties milloin ollaan viimeksi hypätty, joten otettiin rauhallisesti. Pouta oli hieman tahmo, mutta loppua kohden alkoi piristymään. Ristikoiden väli oli ihan mitä sattuu ja vaikka Tallimies sitä korjaili, tuntui, ettei askeleet sopineet laisinkaan. Esteratsasteluiden lisäksi mentiin vähän pohkeenväistöä ravissa ja se meni aika hyvin, vaikka Pouta on maailman laiskin väistäjä. Sitä täytyy hioa edelleen.
Kentällä pomppisen jälkeen suunnattiin tekemään loppuverryttelyt maastoon. Mennessä otettiin kunnon pätkä letkeää ravia ja sitten jatkettiin kävelyllä. Käytiin kylälle päin ja kierrettiin kuusikko ympäri. Olisiko matkaa tullut reilut kolme kilometriä. Maastossa Pouta käveli mukavan rivakasti pitkin ohjin. Tallilla tehtiin leipävenytykset ja pestiin hiet ihan kunnolla letkun kanssa pois. Pouta käveli taas irti laitumelle, mutta pysähteli liikaa syömään, josta sai noottia. Kuitenkin hyvässä yhteisymmärryksessä selvittiin.

Ps. Mokka ihanuus on meillä hoidossa, kun tarvitsen Mokan sunnuntaina koirahierontaan mallikoiraksi. Valmasta ei siihen oikein ole...

Ps2. Poudan satulavyö meni yhden kireämmälle kuin viime kerralla. Onko Pouta laihtunut???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti