"Lomaviikon" kuulumiset

Maanantai alkoi karitsoiden teurastusrumpalla. 12 karitsaa lähti Polvijärven Liha-aittaan ja lihoja haettiin jo keskiviikkona kotiin ja asiakkaille. Silti se on omalla tavallaan todella raskasta, kun on hoitanut nämä "lapsukaiset" niiden syntymästä asti teuraspäivään ja sitten niitä ei olekaan. Mutta niin se vaan menee, eikä siihen varmaan totu koskaan ja mielestäni olisi sydämetöntä, että se ei tuntuisi missään. Onhan se ammatillista toimintaa, että osaa sulkea tunteitaan pois, mutta tietyllä tavalla ihmisen kyllä pitää osata rakastaa myös lihantuotannossa olevia eläimiä, koska ne ovat niin tärkeitä monella tapaa.

Mutta onneksi vielä toinen mokoma jäi jäljellä, vähäksi aikaa. Viisi pikkupässiä ja kuusi pikku-uuhta. Mokka kun nyt asustelee meillä taas vähän pidemmän rupeaman, niin Mokka on ottanut hoitaakseen käydä pässiaidan luona vähän lipasemassa kielellä pässien neniä. Hauskoja!

Kuvassa karitsat vas. Hoppu, Hopo, Hipsu ja Hippu. Hopsua ei näy.

Alkuviikosta Tuisku sai kengän takaisin ja yöpyili useamman yön ulkosalla Vallu ja Skipi seurana. Taisi olla onneksi jalka vaan venähtänyt, kun ei sen kummempaa näyttänyt siitä tulevan. Ainakaan sen viikko sitten lauantaina tapahtuneen karkauksen perusteella ei ole Tuisku köyhä eikä kipee. Samalla kun kengittäjä kävi, niin hoisi Usva-neidin kaviot kuntoon. Ensi vuonna varmaan jo kenkäillään Usvan kanssa tähän aikaan ja saa sitten Tallimies hypätä puikkoihin.

Usva on käyttäytynyt vuoluissa aivan supermallikkaasti. Kerran puraisi kengittäjää pehvasta, mutta muuten kaikki menee loistavasti. Hieno tyttö!

Mökillä ollaan yövytty meidän perheen osalta erinäisin kokoonpainoin viikolla. Ekana yönä Otto pääsi mummin ja papan kanssa sinne yökylään ja seuraavana yönä olin siellä Tatun kanssa. Kolmantena yönä Tallimies ja Ossi nukkui mökin autuaassa hiljaisuudessa. Mummin ja papan kera Oton yöpyessä mökillä, oli aamulla laiturin päässä tämmöiset jäljet:

Aikamoista löntystelyä. On niin pitkän matkaa mennyt rantaa myöten, että ei voi olla susi, kun ei ole raviaskelia vaan löntystelyaskelia. Iso rukkanen vähän hämää pituudella, mutta mahtui kaksi kämmentä tuohon jälkeen vierekkäin. Voisiko olla pieni mesikämmen tai iso ahma ollut asialla?? Oli se jälki sen verran muhkea.

Mukaan suojelijaksi lähti Peetu, koska Valma ja Mokka menevät heti jäälle ja niiden vahtiminen siellä olisi vienyt viimeisetkin hermojen säikeet. Peetu on kiltti tollukka siinä mielessä, niin oiva mökkikoira talviaikaan. Tatun kanssa hiihdettiin ja luettiin kirjoja. Keiteltiin aamulla puurot ja pelailtiin moneen otteeseen muistipeliä. Meillä ei ole eikä tule mökille telkkaria, radio, ristikot, lautapelit ja kirjat saavat hoitaa viihdytyspuolen.
Vaikka meillä kotonakin on hiljaista ja voi katsella ikkunasta eläimiä ja metsää, niin pääseminen tästä iän ikuisesta eläinlandiasta edes yhdeksi yöksi pois saa hermot leppymään ja mielen rentoutumaan. Onneksi keksitiin tuo piilopirtti syksyllä, aivan ihana paikka. Kerrankin odotan kesää ja pääsyä sinne veden äärelle. Veden äärelle on kiva mennä, jos: a) ei tarvitse kuitenkaan mennä koskemaan veteen vaan kuunnella ja b) en mielelläni mene edes veneeseen. En siis pidä kovinkaan paljoa vedestä kuin vaan rannalta koettuna. Mutta veden rauhoittava liplatus on aika jees :)

Tässä kuvassa Valman ja Mokan tai jomman kumman pieniä tuhoja. Tämä kaksikko on varustettu ahneustoiminnolla. Lähdettiin käymään pikaisesti kaupassa ja ajattelin (ihan tosissani!), että ei ne nyt tiskipöydältä sentään sulamassa olevia puolukoita ota. No mutta olivat ottaneet. Ja suoraan olohuoneen (lähes) valkoiselle matolle... Pieni hermojen kiristys meinasi käymään, koska jostain ihmeestä ne puolukat olivat päästäneet värit kiitettävästi mattoon. Ei lähtenyt pesuaineilla vaan levisi sellaisia ihania vaaleanpunaisia läikkiä pitkin mattoa.... Eikun matto pesulaan. Huomenna sen saa sieltä. Eli jäi keittämättä marjapuuro ja tämä pikku tempaus tulee maksamaan 36 €uroa. Kalliit on puolukat.

Tiistaina käytiin laskettelemassa Mustavaaralla kaikki paitsi tietenkin Otto. Tatu oli ensimmäistä kertaa rinteessä suksilla ikinä ja aluksi näytti toivottamalta, mutta sitten rupesi homma sujumaan jo vähän paremmin. Ossi laski hyppyrit sun muut ja Tallimiehen kanssa tyydyttiin täti- ja setävauhtiin. Viimeksi olen laskenut about 11 vuotta sitten, mutta siellä se vaan oli lihasmuistissa laskettelun jalo taito ja ihanaa oli. Innostuttiin tästä laskettelusta taas ja saatiin hommattua käytettynä aika hienot sukset. Tallimies on vielä vailla monoja, sekä molemmille tarvitaan kypärät ja lasit. Jospa vielä Ottokin saadaan joskus rinteeseen, niin olisi sitten koko perheen yhteinen harrastus.

Luin myös kirjan Marran suosituksesta. Eli Roman Schatzin Suomesta, rakkaudella. Kirja suomalaisuudesta ja suomalaisista ulkomaalaisen silmin. Kielelliset ilmaisut eivät olleet ihan mieleeni, mutta muuten kirja piti valitettavasti paikkansa vähän liiankin hyvin. Olisin kaivannut näkökulmaa enemmän muuhunkin kuin pääkaupunkiseudulla näyttäytyvään suomalaisuuteen. Hänelle voisi olla tervettä käydä vierailulla vaikka sanotaanko, että Pohjois-Karjalassa... Mutta kuitenkin kielen "rumuudesta" huolimatta, suosittelen ehdottomasti kirjaa kaikille, jotka uskaltavat saada tietää miten ulkomaalainen kokee meidät suomalaiset... Kirjan loistavat kuvitukst ovat täyttä plussaa.

Semmonen viikko takana. Yhden koulutehtävän sain tehtyä viikon aikana, ja näin arvasinkin kun tämä mieslauma mellastanut kotona. Jonkin verran olen kuitenkin hevoshieronnan näyttöön kerennyt lukea ja sen suhteen saattoi yhden asteen pudota paniikki. Jos aikaa jostain nyt tässä vähän repäisen vielä tälle päivälle, niin saatanpa vaikka hevostella. Tai sitten en.