Lepoviikon päätös

Operaationi "Isona minusta tulee pienempi" tankkauspäivä oli tarpeen, mutta sen kautta huomasin erikoisia asioita itsestäni. Vaikka ei periaatteessa ole ihan sama mitä suuhunsa laittaa, niin ruoan määrällä näyttää olevan enemmän merkitystä itselle kuin laadulla, ainakin tälläisessä ääritilanteessa, jossa täytyy valita nälän ja ruoan laadun suhteen. Joten siis keskivertoeväätkin on ihan jees, meikäläisen tapauksessa sekin voi olla hieman yläkanttiin. 

Aamupalalla söin ison annoksen riisipuuroa ja mehukeittoa. Riisipuuroa on tehnyt koko ajan mieli, yleensä syön sitä vaan jouluna. Kylkeen ruisleipää, jossa oli VOITA, JUUSTOA ja METVURSTIA. Ah, niin hyvää! Jälkiruoaksi edellispäivän marjapiirakkaa. Tämä oli päivän onnistunein ateriakokonaisuus!

Lounaalla söin ihan perinteistä makaronilaatikkoa, sekä sen kanssa ketsuppia ja join piimää. Tavallista, mutta hyvää! Opparin tarkistelu meni välipalalla sitten joutuisasti suklaavanukkaan kanssa.

Päivällisen jälkeen söin pienen pussin karkkia. Tosin annoin lapsille puolet, kun en jaksanut kaikkia syödä. Otto söi noita karkkeja pari viikkoa sitten ja näytti tosi hyville. Mutta olivatkin tosi pahoja, en osta niitä en ikinä. Velvollisuuden tunnosta söin väkisin pussin loppuun. Pitkin päivää napsin kyllä Ossin synttäriherkkuja, mutta en mitenkään ahtamalla.

Illalla parkkeerasin television ääreen sipsien ja dipin kanssa. Näitäkään ei uponnut kuin vähän, ei vaan yksinkertaisesti pystynyt syömään. Sama koski iltapalaa, jotka olivat tulisia kanansiipiä.

Paljon on elimistössä siis tapahtuntu viiden viikon aikana, koska ruokamäärät on suhteellisen pieniä mitä pystyy syömään kerralla. Vaikka tankkauspäivän eväät olivat aika lailla samankokoisia määrällisesti (ei sisällöllisesti), niin ei ollut nälkä! Ajatelkaa viiden viikon aikana oli ensimmäinen päivä, ettei nälän tunnetta ollut. Oli siis ihan sama, vaikka olisi vetänyt puuroa koko päivän, kunhan sitä on riittävästi. Nälkä ei sovi mulle. Eli ainakaan anoreksiaan sairastumista on turha pelätä =D

Pieniä vatsanpuruja tuntui päivän aikana, mikä johtui varmaan enemmän ruoan laadusta kuin määrästä. Olin tyytyväinen tankkauspäivään ja siihen, että se eteni hallitusti. Seuraava päivä olikin sitten aivan kamala. Nälkä oli entistä kovempi ja vähän itketti eväiden määrä. Mutta kuitenkin tuntui tosi turvalliselta ja helpottavalta palata tiukkaan ruokavalioon, kun jää huoli pois, että onko mikäkin nyt luvallista syödä. Asialla on siis kaksi puolta.

Onneksi meillä oli lasten kanssa lauantaina aika samanlaiset eväät. Lapset olivat innoissaan, kun saivat tsempata äitiä. Pieni ero vaan siinä, että äitiparka joutui punnitsemaan eväänsä ja söi varmaan vähemmän kuin eskari-ikäinen... No mutta, kohti näkyviä vatsalihaksia!