Nyt on varmaan projektin "Isona minusta tulee: pienempi" -projektin tiukin viikko. Olen niin vähillä energioilla, että vaan huippaa koko ajan. Sain ohjeeksi punnita suolan, koska näyttää siltä, että en saa suolaa tarpeeksi. En ole suolaa punninnut ja kun punnitsin huomista varten tarvittavan suolamäärän, niin se on vähemmän kuin mitä olen käyttänyt. Eli ei ainakaan pitäisi johtua siitä, vaan yksinkertaisesti siitä, että ei riitä eväät mulle. Saan lisätä myös kahdelle aterialle hieman rasvaa. Kohta on tankkauspäivä, odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti ensi viikolla saisi jo ohjeet sen suhteen.
En jaksanut näillä energioilla mitenkään ratsastaa tänään, vaikka oli tarkoitus. Tehtiin aitaa, koska hevoset on saatava pikimmiten talvitarhaan. Saatiin loput tolpat kaivurilla paikalleen ja aloitettiin langan kiinnitys. Homma jatkuu huomenna ja hevoset pääsevät sinne hetmiten kun langat kurottu kiinni. En usko, että huomennakaan ratsin, koska nyt on tärkein saada hepat aitaukseen. Lauantain olen koko päivän poissa, sunnuntaina on sitten uusi yritys hevostelun suhteen.
![]() |
Helmi yritti auttaa lankojen kanssa... Kuten myös Otto. Hajosi parit kahvat ja langat meni ihan sekaisin. |
Illalla istuskeltiin Harmin kanssa karitsoiden aitauksessa. On se outo kissa, ei voi muuta sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti