2. elokuuta 2014

Pouta maastossa

Viime yö meni mökillä ja aamulla hyvissä ajoin pikkupoikien kanssa palauduttiin kotiin. Kohta pitää töihin lähteä, joten ajattelin heti mökiltä tulon jälkeen kipaista Poudan kanssa maastossa. Kentällä ei yksinkertaisesti jaksa mennä kun aurinko paahtaa siihen suoraan. 
Tasan tunnin lenkki ja matkaa kertyi n. 9,5 kilometriä. Matkalla nähtiin kyykäärme, jonka päältä meinattiin vahingossa ratsastaa, sekä yksi marjastaja, joka meinasi säikähtää meitä keskellä metsää. Pouta oli aika tahmea, mikä näillä lämpötiloilla on ymmärrettävää. Pouta on siinä suhteessa kuin omistajansa, että ei pidä laisinkaan lämpimästä. Laukattiin mennen tullen, vähän ravattiin, lähinnä vain käveltiin. 

Tallilla tehtiin leipävenytyksiä ja pesin taas Poudan kunnolla, kun hikosi niin paljon. Pientä hieronnan tarvetta tuntuisi olevan, hieman oikea kylki on jäykkä ja Tallimies valitteli samaa kengityksen yhteydessä, että oikea takanen oli hankala, taitaa olla jotain jumeja.

Tarhassa hepat saivat öljyä niskaan ja avasin talvitarhaan pätkän, että pääsee hepat sinnekin syömään. Tältä vuodelta jäi talvitarhan kynnöt kaikenmaailman konerikkojen vuoksi. Mutta jospa se siitä, kun onhan se joka vuosi kynnetty, niin ei kai tuosta nyt vahinkoa tule, jos jääp yhtenä vuotena välistä. Tällä hetkellä hepat ruokailee innoissaan siellä ja Usva ja Sirius vetää siellä omia juoksukisojaan. Tällä hetkellä hevosten laidun ja metsät ovat yhteensä n. 6 hehtaaria, joten eiköhän nuo mahdu siellä temmeltämään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti