Metsässä oli taas aika ihanaa, tosin luntahan on aivan mielettömän paljon. Huomasin, myös, että vatsalihakset on aivan superkipeät, joten tälläinen kevyt ratsastelu oli ihan paikallaan sairastelun jälkeen. Tallilla tehtiin leipävenytyksiä ja muutenkin syynättiin lihaksia läpi. Voi Tuisku, todella mysteeristä kyllä on...
*************
Seuraavana oli vuorossa Pouta. Tuli ihan itse portilla kainaloon, joten kun Tuiskun päitset roikkui kädessä valmiiksi, niin extempore sitten lähdettiin "vähän maastoon". Mikä lie, kun Poudan kanssa päätetään, että nyt mennään "kevyesti", niin sellaisista reissuista tulee aivan älyttömiä hikilenkkejä. Kuten myös kävi tälläkin kertaa, melkein. Ja, koska "päätettiin", että on kevyt lenkki, niin ajattelin (tai siis todennäköisesti en ajatellut), että mennään ilman satulaa! Voin sanoa, että olipa lämmin ja toiseksi, että kuin olisi istunut penkillä (ei tuolilla) kulkuneuvon leveydestä johtuen. Jotenkin kaponen Tuisku ennen Poutaa kummasti vielä tuota mielikuvaa levensi :) No mutta, siis ensin mentiin latopellolle päin ja pysyin kun pysyinkin selässä.
Mutta sitten taas jostakin päähän pälkähti kuningasidea mennä savottalenkki läpi. Lunta oli tullut sen verran, että Pouta joutui vähän kahlaamaan. Itse savottalenkillähän ei ole lunta ja pohja metsässä on lähes täydellinen. Mutta kaikkein jännittävin osuus koettiin ratsastuskentän ja talvitarhan välissä olevalla pätkällä. Pouta teki 30 metriä kirjaimellisesti töitä mahaansa myöten. Omat jalkapohjat kahlasivat hangessa ja Pouta oli välillä nokallaan hangessa. Kenttää auratessa kun lumi lentää suoraan tähän tarhojen väliin, niin sitä oli nyt sitten viime kerran siunaantunut siihen ihan kiitettävästi. Ja jännintä tässä oli se, että eihän meillä ollut satulaa, josta olisi esim voinut ottaa kiinni...
Ensimmäistä kertaa kohtasin Poudassa raudan lujan päättäväisyyden! Pouta päätti, että nyt mennään ja sitten mentiin. Näytti varmaan koomiselta se joka sen näki, mutta Pouta loikki kuin jänis. Itse pompin siellä varmaan metrin korkeuteen. Muut hevoset kerääntyivät tarhan puolelle katsomaan outoa ilmestystä, Tuisku ainakin näytti hätääntyneeltä, että mitä ne naiset siellä oikeaa touhuaa... :) No mutta hengissä selvittiin. Pouta puuskutti kuin viimeistä päivää ja päätettiin pihalla vielä vähän kävellä. Tehtiin sitten leipävenytyksiä ja huomattiin kahluun tiimellyksessä syntynyt haava.
Tallilla sitten putsattiin haava ja laitettiin loimi niskaan, Pouta meni vielä pihalle. Että sellainen kevyt pikkumaasto tällä kertaa ;-D
************
Ja kanalassa nämä ihanat pikkutiput kasvaa ihan silmissä. Pikkutipuset on aika päättäväisiä, eikä siinä kanaemolla auta kun kantaa evästä vaan eteen kun nälkä yllättää. Kaksi kanaemoa siis hoitaa näitä pienokaisia, tosin toinen hautoo vielä, mutta kun pesään tulevat nukkumaan, niin hirmuinen hyysääminen alkaa. Toisen mamman ensisijaisempi tehtävä on toimia pikkutipujen kaitsijana. Pitää niitä pesän ulkopuolella siipien suojassa ja huolehtii, että pikkuiset löytää sopivaa ruokaa. Nyt on syötetty pehmeää leipää, kaurapuuroa, pannukakkua, salaattia ja perunaa. Kanalassa on välillä aivan mahdoton tsirputus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti