Loppuelämän...

...ensimmäiset päivät? No jotain sinne päin. Vietän tiiviisti seuraavat kolme ja puoli vuotta täällä.
Aikamoinen paripäiväinen takana ja paljon uutta asiaa ja uusia ihmisiä. Huomenna Otto ja Tatu menevät perhepäivähoitoon niinä viitenä päivänä kuukaudessa kun minä aherran ja pakerran koulun penkillä.

Mikä minusta toivottavasti joku päivä tulee on sosionomi. Innolla odotan tulevia tai siis voinkin jo sanoa, että alkaneita opintoja.... Omat haasteensa tuo lapset, eläimet ja ylipäätään koko paletin pyörittäminen. Mutta toivotaan, että tästä selvitään, tai mitä tässä toivomaan, pakkohan se on selvitä :)

Olen viettänyt kolme edellistä maanantai-iltaa virkkauksen ihmeellisessä maailmassa Kansalaisopiston kurssilla.

Ja voi sitä ihmettä, olen omin pikkukätösin saanut aikaan isoäidin neliön ja muutaman muun kyhäelmän! Mikä tässä on huvittavinta, että allekirjoittanut, tekstiilityön artesaani ei ole ikinä virkannut. On vähän vissiin ollut puutteita aikanaan opetussuunnitelmassa, kun jäänyt kyseinen taito opettamatta meille. No mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Virkkaus on siis IN!

Nyt toivotaan, että opintojen tuoma ensijärkytys laantuu ja pääsee taas jonkinlaiseen normiarkeen. Kerkeäisi taas noita meillä asuvia hevosia vaikka liikutella...