10. tammikuuta 2013

Kurssivalmisteluita

Aika on käsillä, kurssi alkaa lauantaiaamuna. Mutta huomenna täällä on jo puolilta päivin kova vilske. Eino, Veikko ja Anssi+Siro-Ruusu ovat saapuneet ja ensimmäiset toimittajat saapuvat paikalle. Illalla saapuvat ensimmäiset kurssilaiset pitkästä matkasta.
Tänään vietettiin keskipäivää ruokaostoksilla Kitymarketissa. Kaksi kärrillistä ruokaa, toivotaan, että yksi viikonloppu selvitään :)
Kotiin ajoin asuntoauton kaupungista, jonne sitten on mahdollista osa porukasta sijoittaa akkujen lataukseen. Tuisku oli juomassa kun tulin mäkeen asuntoautolla, pysähdyin kohdalle ja avasin ikkunan. Tuisku rupesi hirnumaan kovasti, luuli vissiin omituisen kuljetusneuvon olevan pullollaan hevosia. Sai sitten muutkin hysterian valtaan!
Ostossaldo oli siis kymmenen pussia ruokaa, 3 lavaa jogurttia ja laatikollinen maitoa.
Onneksi meillä on aitassa "varajääkaappi", joka nyt siirrettiin eteiseen, jotta saadaan nämä eväät johonkin säilymään.

Kaupunkireissun jälkeen haettiin naapuritallilta kurssivahvistusta. Tuiren Vallu-hevonen (oikea suomenhevonen) tulee kurssille yhdeksi ajohevoseksi. Kotilauma oli vähintään ihmeissään, kun ratsastuskentälle tarhautui uusi hevonen, tuijottivat vain omassa aitauksessaan. Illalla sitten sisälle ottaessa olivat ihan ihmeissään, kun Mamman karsinassa olikin asukas sisällä. Hieman sekasortoinen oli omien hevoseten sisälletulo, kun piti kovin ihmetellä tätä toista Vallua :)

Nyt nukkumaan, kohta pitää jo herätä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti