6. elokuuta 2012

Tuisku ja Pouta


Ihan ensiksi, KIITOS Jennille Tuiskun ajosta ja seurasta ylipäänsä :) Itse ratsin Poudalla ja mukavan mittainenn maasto käytiin huitelemassa. Käännyttiin pienellä soramontulla ja tultaessa ennen sitä oli putkahtanut sinne  about kilometrin mittainen tienpätkä! Käytiin vielä sen päässä kääntymässä ja kiiteltiin, että  onpa huomaavaista, että meille on varta vasten tälläinen väsätty ;-) Mutta aivan huippulöytö siis!

Tuisku oli mitä ihanin Jennille, eikä unohtanut ylenpalttisia pesujakaan tallilla. Liekö syynä Jennin taskussa olleet lahjontaleivät. Huvitti ihan, kun Jenni lähti Skipiä laitumelta hakemaan, niin Tuisku kävelee perässä ja nuolee Jennin selkää... Hih.

Poudan maha ei kuulema ollut yhtään pienempi tallille palatessa kun sieltä lähtiessä. Täytynee kuulema jokunen samanlainen lenkki vielä heittää, ennenkuin tulokset näkyvät :) Pouta oli pari säikähdystä lukuunottmatta superihana! Kun ravia ei oikein pysty menemään ratsastaja, niin laukattiin parit suorat. Pouta päästelikin ihan kunnolla, vaikka sanoin Jennille, että ei se mihinkään pääse. Oli Tuiskukin joutunut ihan laukalle laittamaan, että pysyi sotanorsu sisarensa kintereillä :)

Tallilla tehtiin molemmille venytyksiä ja pestiin hiet pois letkulla. Sää oli mitä täydellisin, toivottavasti vielä tälläisiä reissuja keretään tänä kesänä tekemään!


Ps. Tekstissä on kamalasti kirjoitusvirheitä, kun Ottomaatti nukkuu sylissä, eikä viisisormijärjestelmä on ensiksikään kovin nopea saatika järkevä tapa kirjoittaa... Näin tapahtuu siis hyvin usein tänne kirjoiteltaessa :)

Pps. Siirille kiitokset ihanista tavaroista ja vaatteista. Sylissä siis nukkuu nyt ihkaoikea Supermies!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti