Aamulla Pouta sai uuden hokkikengän pudonneen tilalle ja etupää kengitettiin kokonaan nyt tähän hätään. Takapää hoitunee lähiaikoina.
Ei kai se nyt auta kun vaan ruveta Poutaa liikuttelemaan ja seurata sitä. Yhden asian testasin tänään vielä. Kokeilin Poudalle sen entistä Kiefferin satulaa. Olen miettinyt, että voiko se nykyinen satula sitten kumminkin olla jotenkin epämukava, mutta Pouta ei aristele selkää laisinkaan (eihän se tarkoita, etteikö satula voisi olla epäsopiva). Hieman jo itsekin mietin, että olen joutunut viime aikoina korjailemaan omaakin asentoa kun ollaan ratsastettu. Niinpä sovittelin satuloita pesupaikalla ja hieman, ihan hieman kuin se nykyinen olisi vähän keikkunut selässä. Kieffer tuntui istuvan napakammin. Niinpä ajattelin kokeilla mennä "entisellä", nykyisellä Tuiskun satulalla. Pouta oli kentällä ihan ok, hieman tahmea, mutta kuunteli valppaana ja yritti kovasti.
Kenttää kierrettiin about 20 minuuttia ja tehtiin isoja kuvioita. Täytyy vaan aloitella taas varovasti, ettei turhan innokkaasti ruveta huhkimaan. Lopuksi käytiin isolle soramontulle päin kävelemässä, mutta lunta oli sielläkin niin paljon, että käännyttiin puolessa matkassa takaisin. Tallilla Pouta olikin jo vähän hikinen, mutta ei pahasti. Harjailtiin ja purin Poudalle sydäntä, tässä on kaiken näköistä epätietoisuutta ilmassa. Poutahan ei yleensä ota samalla viisiin kontaktia ihmiseen (minuun) kuten Tuisku, joka oikeasti on vähän liiankin tuttavallinen huomion osoituksissaan. Poudalle omia murheita itkiessäni se rupesi nuolemaan kämmenselästä ja katsoi kauniilla silmillään. No sekös rupesi itkettämään! Jotain suurta meidän välillä siis tapahtui. Ihmisen ja hevosen välinen ystävyys on jotain ihmeellistä!
Pouta paketoitiin kunnon toppaloimeen ja vielä portilla Pouta jäi luokseni, jota se ei yleensä tee ikinä. Joko tämä on jotain täysin poikkeuksellista tai sitten en enää itsekään tiedä mistä on kyse.
********
Poudan jälkeen pääsi pahasti paitsiossa oleva Usva. Tallin tärkein hevonen (on mielestäni varsa!) ja seisoo melkein tyhjän panttina. Usvalle päivittelin, että mihin se kaikki kolme vuotta on hujahtanut ja nyt pitäisi ruveta oikeasti töihin! Niinpä harjailtiin ja varusteltiin Usva kevyesti ohjasajoa varten.
Meidän kevyt ohjasajovarustus on juoksutusvyö, suitset ja ohjat, sekä ohjasajoraippa. Usva pää oli kasvanut edellisestä kerrasta (josta on aivan liian pitkä aika!). Säädettiin pään vekottimet kuntoon ja lähdettiin kentälle. Koska tämä yksin varsan kanssa tahkoaminen on aiheuttanut pään vaivaa ja vaatii vähän pitkää pinnaa, asiat tuppaa tapahtumaan ilman apukäsiä hieman hitaammin. Tähän asti ohjasajot ovat sujuneet ympyrällä, mutta suoralla Usvan mielestä on vähintäänkin outoa kun ohjastaja siirtyy taakse. Kääntyminen ohjasavuilla on ollut haasteellista ilman taluttajaa, mutta tänään tuntui tämäkin menevän hyvin.
Kukaanhan ei tietenkään nähnyt koko episodia, niinhän se tuppaa aina menemään. Ensin talutin pari kiekkoa kentällä, jotta Usva muistaisi, missä ylipäätään ollaan. Sen jälkeen siirryin taakse ohjaksiin ja muutaman kääntyilyn jälkeen Usva rupeasi kävelemään suoraan ja me oikeasti ohjasajoimme! Voi sitä riemun määrää, kiljuin ilosta ja Usva katseli taakseen, että mitä se akka siellä oikein huutaa. Usva pysähtyi hyvin kevyellä ohjasavulla, riitti lähes pelkkä äänikäsky. Sama koski liikkeelle lähtöä, ääniapu ja kevyt "puolipidäte" riitti. Kokemukset Mamman kanssa ohjasajosta ovat hyvät, koska se tiesi ratsastusta aloitellessa heti mitä ohjilla tehdään ja kuinka niihin pitää reagoida. Aion nyt Usvan saada kulkemaan tuossa ohjasajossa, muutoin en tuon pikku väkkärän selkään uskalla nousta...
Koska koko ohjasajo onnistui muutamia pyörähdyksiä lukuunottamatta todella hyvin, jätettiin homma hyvin lyhyeen ja siirryttiin kehujen saattelemana takaisin tallille. Pakko oli antaa leipäpalanen, niin hieno oli pikkutamman "suoritus". Harjailtiin vielä ja ajattelin testata Usvalla miten venytellään. Aluksi vähän ihmetteli, mutta kun tajusi miten ihanalta se tuntuu, niin laski päänsä ja nosteli jo seuraavan puolen jalat valmiiksi. Tehtiin myös leipävenytykset ja ne näytti hoksaavan saman tien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti