Tuisku rekiajelulla

Muutamien päivien hevosloman jälkeen oli pakko tarttua ensin kiinnostavampaan asiaan eli Tuiskun kanssa rekiajeluun. Pouta saanee vielä odotella ainakin huomiseen liikuttamista. Tallimies kilttinä oli yllättävän lumentulon ansiosta kiikuttanut treenikärrit takaisin talvisäilöön, minne todellakin kuuluvat ja kiskonut kevyimmän mahdollisimman reen tilalle.

Tuisku tuli talliin ja oikkuili entiseen tapaan. Kävin hakemassa varustehuoneesta setolkan ja kellon kilkatessa valpastui myös ajohevonen. Korvat oli niin höröllä, että meinasivat solmuun mennä. Ihan innoissaan otti kaikki muutkin vehkeet päällensä. Mäkivöitä asennellessa joutui pinnistelemään itseään, kun oli jotenkin niin lähdössä. Pihalle tallusteltiin melkein irti, Tuiskulla on vieläkin hieman epäuskoa todelliseen lähtemiseen. Mietin, että mites sitä osaa taas tauon jälkeen valjastaa, mutta kaikki meni vanhasta muistista ja ei pitkään meillä nokka tuhissut kun oli menopeli valmis.

Pihasta lähdettiin niin, että ohjastaja käveli vierellä. Ajattelin, että on lähtö Tuiskulle helpompi kun rekikin vielä kesäterässä ja muutamat ensimmäiset metrit luistaa huonosti. Mutta Tuisku onkin ammattilainen, muisti, että rekeä lähdetään vetämään hienoisella sivuaskeleella ja eihän se mitään huonosti liikkunut reki ollut. Saman tien oli niin hyvä luisto, että päätin hypätä kyytiin. Sama reitti kyseessä kuin viimeksi eli latopellolle ja takaisin. Itkuksihan se ajo taas meni.... Voiko tässä maailmassa olla ihanampaa ääntä kuin setolkan kello, natiseva reki ja suhiseva lumi kavioiden alla.... Ei ole!

Tuisku osasi hienosti valita tien reunan, jossa oli lunta vähemmän ja reki liikkui paremmin. Jo pihasta olisi lähtenyt ravilla, mutta kävellä jolkotteli taas ladolle asti kiltisti. Samaa ei voi sanoa siinä vaiheessa kun ladon toiseksi viimeinen nurkka oli ohitettu...

Siinä vaiheessa ei todellakaan ollut mistään rauhallisesta hevosesta tietoakaan. Itse ajoin tietenkin seisaaltaan niin oli pakko mennä polvilleen, kun hullu hevonen lähti laukalla ladon nurkalta pikkumäen päälle. Vasta pikkunyppylän päällä sain jätkän taas kävelemään. Siinä vauhdin hurmassa ja rytäkässä aukesi tietenkin aisaremmi ja kun yritin saada Tuiskun pysähtymään uudelleen solmimista varten, niin eihän siitä mitään tullut. Juuri kun pääsin kädet ojossa kohti aisaremmiä, niin ajokki päätti häipyä paikalta. Muutaman epärauhallisen seisontahetken päätteeksi sain remmit niin kiinni, että pysyivät puoliksi kotiin asti kiinni. Tollukka, se se on.

Koko kotimatkan tarjoili ajokki ravia, mutta suostui kuitenkin kotiin asti kävelemään. Tallilla puhkui taas yli-intoa ja oli hieman suivaantunut liian hitaasti leipätarjoilusta. Ajettiin reki valmiiksi ylisten sillan alle ja irroteltiin vermeet siinä. Kunpa Tuisku suostuisi seisomaan metsässä yhtä hienosti kuin tallin pihalla seisoo. Irti kävellä löntysti talliin ja siellä riisuttiin vermeet ja harjailtiin lumet niskasta. Laitettiin ihan kunnon toppaloimi, vaikka ei edes hionnut, mutta varmuuden varalta. Paisejalan ruununraja on lämmin siitä kohdalta missä se paise aina on, mutta se on ollut ihan koko ajan. Liekö siellä joku krooninen tulehdus päällä, ken tietää. Täytyy ottaa yhteys homeopaattiin ja vähän kysäistä lisäohjeita, että kannattaako toimia niinkuin olen ajatellut.

Tarhassa syötiin vähän sokeria ja leipää lisää. Sain taas aikamoiset pesut osakseni. Sirius yritti tulla rapsuteltavaksi, mutta perisuomalaisena mustasukkaisena tollukkana Tuisku piti ylimääräiset loitolla. Tänään on ollut Tuiskulla vähän ärtsypäivä, mutta eikös se ole miehillä ihan tyypillistä...?? ;D

*******

Valma ja Peetu aloittivat molemmat kauraversouutteen syönnin. Sitä vedellään kuonoihin n.40 vrk ja katsotaan tapahtuuko mitään mullistavaa. Sillä on rauhoittava vaikutus ja se vaikuttaa erityisesti hermoston toimintaan. Jospa vähän rauhoittuisi tuo pienempi ärjymyrjy ja isompi vähän vähemmän vinkuisi... 

Toinen asia. Eilen otettiin Tallimiehen kanssa ne toiset verikokeet ZinZinon asian tiimoilta. Öljyä on nyt juotu 120 vrk ja kohta tiedetään miten on meijän käynynnä....