Juhannuksesta tähän päivään...

..voin sanoa, että ei ole olleet ihan normipäivät. Laitan tämän merkinnän lähinnä kuvin. Tänään loppui muuten ensimmäinen työharjoitteluni päiväkodissa. Viisi mahtavaa viikkoa takana, mutta on silti kiva jäädä "lomalle". En tosin tiedä mitä se sana tarkoittaa, tai kenellä on niin paljon joutoaikaa, että voi sellaista ylipäänsä viettää...:) No mutta, tässäpä kuvia ja rankkaa kertomusta menneistä päivistä...

Siirin kanssa aloitettiin juhannuksen vietto perjantai-iltana juhannusmaastolla. Ratsuina luonnollisesti Tuisku ja Vallu. Tuisku ei ruvennut ontumaan, joten oikein hyvä mieli jäi. Käveltiin isosoramonttulenkki.

Koko juhannus souvi alkoi Aamun karitsoinnilla perjantai-iltana kello 22. Synnytys oli jokseenkin hidastempoinen ja minulla tuntui hälytyskellot soivan koko ajan. Maailmaan putkahti aamuyöhön mennessä kolme ihanaa pässiä; ensimmäisenä keskimmäinen Hirmu, toisena vas. Hermanni ja viimeisenä jätti-iso valkoinen Herkko. Kaikki meni melkein hyvin, mutta....

Tässäpä muuten Ainun lapset. Vas. Helinä, toinen valkoinen on Harald ja musta on Hulina. Eikös samalle perjantaille käynyt niin, että Ainu rupesi vieroksumaan mustaa Hulinaa. Nyt eletään tiistai-iltaa ja ollaan kahden tunnin välein perjantai-illasta (24/7) käyty pitämässä Ainua kiinni, jotta Hulina saa syödäkseen. Tehdään kaikkemme, että antaisi taas vapaasti käydä tissillä, eikä pulloruokintaan jouduttaisi. Tänään on ollut jo hyvä päivä, meidän "pakkokeinot" alkavat kantamaan hedelmää... Toivotaan, että tämä vielä tästä.

Lauantaina päätettiin juhannusratsastus osa 2. suorittaa kylän pinnassa. Tuisku rupesi reissun loppupäässä ontumaan pahasti ja mieli on taas aika surullinen. Mitenkähän taas tästä eteenpäin? Harmittaa... 

Vihdoin ja viimein sai Siirin Poudan selkään kentälle. Ohessa Siiri siis huiskii paarmaa polvesta, ei ole kysymys uudesta ratsastusasennosta... Pouta liikkui reippaasti ja kuunteli kyllä mitä ratsastajalla oli ohjeita annettavanaan :)

Hyvä Siiri ja Pouta!

Itse kapusin sitten pyhänä Poudan selkään. Ohessa vähän videokokeilua sillä Nikonilla. Itse ratsastus nyt ei ole mikään mallisuoritus, mutta video on aika hieno mielestäni hidastettuna. Tulloo jotenkin ne olympialaiset mieleen, jos tiedätte mitä tarkoitan.... 

Rakas Pouta.

...miten tälläiseen kuvaan ollaan päädytty onkin hurja tarina. Aamu siis karitsoi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kun viimeinen eli Herkko oli syntynyt roikkui vielä limapussi ja jäin odottelemaan aamuyön tunteina, että lisää olisi tulossa. Mutta sitten sieltä rupesi tulemaan jälkeiset, joten ajattelin, että no ei kai sieltä sitten ketään ole enää tulossa. Jälkeiset eivät olleet vielä viiden aikaan tulleet, joten menin nukkumaan. Reilun tunnin välein kävin tarkastamassa tilanteen. Aamu hoiteli karitsoita ja oli oikein virkeä.Pojat ovat olleet ehkä lyhyen lammashistoriamme ajan yhdet reippaimmat. Lauantaina vielä puoleen päivään mennessä eivät jälkeiset olleet tulleet, roikkui vain peräpäässä pitkä "klöntti". Soitin eläinlääkärille, joka käski kokeilla kierittää jälkeisiä, jos ne ovat ns. irrallaan, se tippuu pois, jos ei niin sitten on vielä tiukasta paikallaan ja hän tulee käymään paikalla. No kiinnihän ne oli, joten eläinlääkäri tuli iltapäivällä tutkimaan tilanteen.

Ultraa ei ollut ell tajunnut ottaa mukaan, mutta teki peräsuolen kautta tutkimuksen. Kohdunkaula kiinni, synnytys näyttäisi olevan ohi. Ulkotunnustelussa tuntui vatsan alapuolella kova möhkäle, jota minäkin sain kokeilla. Koska jälkeiset olivat kiinni, niin arvatahan saattaa, että ne irtoaisi kuivumalla (näin siis arveltiin tässä vaiheessa) ja että jonkin sortin kohtutulehdushan tästä seuraisi. Niinpä Aamulle aloitettiin viikon kestävä antibioottikuuri, sekä sai kalsium/magnesium- ja oksitosiinipistokset. Yleisvointi oli normaali ja ell sanoi, että jos nyt pyhien aikana heikkenee, niin soitto uudelleen ja katsotaan tilanne. Itse en tietenkään voinut olla antamatta mitään homeopaattista, joten tällä hetkellä siihen löytyi kotoa Arnicaa (nopeuttaa jälkeisten syntymistä, tätä Aamu sai jo silloin eka yönä), Aconitumia (rauhoittamaan), sekä Apista (tulehduksen hoitoon).

Enpä arvannut taas mitä saavat homeopaattiset ja annettu oksitosiini aikaan. Sunnuntaina vielä roikkuu jälkeiset, eikä mitään toivoa, että irtoaisivat. Haju alkaa olla todella kamala mädän haju. Aamu on vielä aamulla virkeä ja syö, mutta sitten koko vointi romahtaa. Soitan toiselle päivystävälle ell, joka tulee iltapäivällä paikalla. Mukana on " matkaultra", mutta mitään ei löydetä. Jotakin kovaa tuntuu taas vatsan ulkopuolella. Tilanne on aika huono. Ell sanoo, että koska edellisen päivän peräsuolen kautta tehdyssä tutkimuksessa ei ole syytä löytynyt, niin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa Aamu. Annetaan vielä imettää kerta vauvat ja minä valmistaudun siirtämään Aamun ulos lopetusta varten ja ell rupeaa etsimään lopetusaineita. Mutta hänpä sanoo vielä, että haluaa silti tehdä sisätutkimuksen, että ei vaan jää mitään huomaamatta.

Niinpä tilanne seis ja ell työntää käden sisään. Ja, siellä tuntuu karitsan pää! Edellisenä päivänä kohdun suu on kiinni ja nyt siellä on karitsa. Ja arvatahan ehkä saatatte, että mitään elävää siellä ei ole. Kokenut eläinlääkäri varustettuna maalaisjärjellä ja vankalla ammattitaidolla sanoo, että nyt on tilanne se, että tämä mamma se muuten pelastetaan ja vielä ei heitetä hanskoja tiskiin!

Nopeasti pesua ja liukastetta. Kuollutta karitsaa ruvetaan vetämään ulos väkisin. Tässä vaiheessa tämä on ainut mahdollinen keino saada Aamu pelastettua. Voin sanoa, että ell teki kyllä todella työtä, että iso kuollut karitsa saatiin ulos. Itse pitelin Aamua ja en ole ennen kuullut, kun lammas huutaa kivusta. Vaikka supistuksia ei enää tietenkään tullut, niin Aamu teki itse töitä koko ajan. Ponnisti minkä pystyi. Lähes puoli tuntia siinä meni, mutta ulos kuollut karitsa saatiin. Aamu putos siinä vaiheessa polvilleen ja oli todella tuskainen. Aamu sai kunnon annokset kipulääkkeitä ja vitamiinipistoksen. Nousi kuitenkin melkein heti ja alkoi imettämään pienokaisiaan.

Aamu kuitenkin oli kipulääkkeistä huolimatta niin kipeä, että lähinnä makoili sunnuntain ja maanantain. Välillä nousi imettämään, mutta ei suostunut syömään. Juotettiin ruiskulla melassivettä, että saisi vähän energiaa. Maanantaina iltapäivällä rupesi kerppuja syömään ja vähän heinää. Juottamista jatkettiin ruisukulla. Tänään sitten on jo syönyt heinää kunnolla ja ruvennut itse juomaan. Mutta väkirehuja ei vielä syö. Imettää vaan sitkeästi poikia, vaikka maitoa tulee aika vähän.

Siispä meillä on historian ensimmäiset tuttipullokaritsat, osittain. Ovat sen takia ihan ylikesyjä ja tunkevat syliin ja haluvat olla ihmisen lähellä. Siitä huolimatta, annetaan äidille ensisijainen hoitovastuu ja autetaan vain sen verran kuin on tarvis. Pari yötä on nyt syötetty kahden tunnin välein, mutta tänään huomattiin, että eivät ole enää kovin nälkäisiä, vaan aika pienellä lisämaidolla pärjätään. Nyt kun Aamu vaan rupeaisi kunnolla syömään, niin alkaisi se maidontuotantokin siitä lisääntyä ja toivottavasti päästään korvikeruokinnasta eroon kokonaan. Mutta vielä autellaan Aamua tässä ruokintahässäkässä. Mutta tämmöinen karitsointitarina tällä kertaa....

Ps. Uunikuvassa jäähdytellään karitsoiden korviketta. Jauhe sekoitetaan 45-60 asteiseen veteen ja tarjoillaan juotavaksi vauvan tuttipullosta 40 asteisena. Meinasi mennä hankalaksi, että mistä löytyy sellainen lämpömittari, millä saadaan mitattua. Vauvan kylpylämpömittari ei toimi, mutta keksinpä käyttöä uunin omalle lihanpaistomittarille. Kätevää. Nyt on nimittäin aika hifistelyä tämä homma!

Ja tänä iltana lähti se toinenkin tuppelo irti. Tältä näyttää meidän oma jättikorva, kun on molemmat korvat pystyssä. Näyttää ihan oudolta, kun olin jo tottunut, että toinen korva lurpottaa :)

Tallimies tykkää oudoista otuksista. Tässä taas yksi otos pihalta.