1. marraskuuta 2012

Kaukana normiarjesta...

Tänään elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Meidän rakas Muhveli (Suffeli) siirtyi lammastaivaaseen akuutin silmävamman vuoksi. Muhvu oli kiukkuinen ja säikky lammas, mutta vaikea karitsointi kesällä lähensi meidät ja meistä taisi tulla loppujen lopuksi ystävät. Muhveli oli siis suuri persoona, jota moni ei varmasti oikein ymmärtänyt, ehkä vain minä. Olen vakaasti sitä mieltä, että minusta ei olisi minkään suuren lammastilan emännäksi, koska minulla ei olisi tarpeeksi aikaa tutustua lampaisiini, saati muistaa niitä nimeltä.



Toinen surullinen uutinen. Netan kavio kuvattiin ja kavioluu on nyt laskeutunut niin paljon, että on aika päästää Nettis the Shettis laukkaamaan vihreämmille laitumille. Netalla on nyt vielä muutama päivä aikaa olla osa laumaamme ja saamme "jättää hyvästejä" tälle suuren sydämen ja maailman ihanimman hirnunnan omaavalle ponipallerolle... Juuri nyt elämä tuntuu turhan raadolliselle...


Olo on niin tyhjä ja surullinen. 

************
Kaikesta tästä huolimatta... Meillä on talossa ihana puolivuotias. Kylläpä aika menee nopeasti. Kovasti jo harjoitellaan mönkimistä (taaksepäin) ja pyörimistä. Nyt sitä tänään jotenkin lyö elämän kiertokulku täysin päin kasvoja, mutta sitä tämä elämämme täällä maanpäällä on. Syntymistä ja kuolemista.




3 kommenttia:

  1. Voi lammas ja voi Netta. Ja voi tilan emäntää, joka kantaa menetyksen murheet.

    Mikä tuli lampaan silmään?

    Netalle rapsutuksia ja kepeitä askelia taivasmatkalle. Vanha ponirouva sai kyllä mukavat eläkevuodet. Netta oli ihana ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muhveli oli tarhassa onnistunut puhkaisemaan toisen silmän... Olisi ollut aika suuri ja kallis operaatio ruveta silmää poistamaan jo seitsemän vuotiaalta lampaalta... Joten, joten...

      Onhan nämä vaikeita asioita, tehdä päätöksiä siitä, jatkuuko jonkun luontokappaleen elämä vai ei. Mutta, meille ihmisille on annettu se valta eläinten kohdalla ja mielestäni se on armollista, että voimme päästää eläimen kärsimyksiltä.

      Poista
  2. Pitää vielä sanoa, että meillähän tämä kuvio meni jotakuinkin samalla tavalla. Olin aavistellut ja tiennyt jo pitkään, että Reino ei elä niin kauaa että lähtisi vanhana pappana kohti vihreitä laitumia, ja kun viimein kävimme viimeisellä klinikkareissulla niin tiesin jo ensimmäisissä taivutuksissa että Reino lähtee pian. Onneksi olin varannut jo ajan viimeiselle matkalle ennen klinikkareissua, niin ei tarvinnut odottaa kauaa - maanantaina käytiin klinikalla ja keskiviikkona Reino oli jo poissa. Ja ne tunnit siinä välissä olivat pitkiä ja raskaita enkä olisi kestänyt yhtään hetkeä pidempään. Olin Reinon mukana ihan loppuun asti, ja vaikka se oli elämäni vaikein päivä ja vaikein hetki niin helpotus oli valtava kun se oli ohi, ja kipeä ja hienosti palvellut ystävä pääsi vaivoistaan.

    Eläimet osaavat suhtautua näihin asioihin paljon paremmin. On se sitten autuas tietämättömyys vai mikä lie...? Reinokin lähti porkkana suussa ja maha täynnä kauraa - kerrankin sai mahan täyteen kauraa! :)

    VastaaPoista