Pouta kouluratsu

Pimeää, märkää ja vaakatuuli suhisi korvissa. Olemme Siirin kanssa harrastettu todellista hevostelua, säästä riippumatta :) Kiitos siis seurasta!

Pouta sai selkäänsä Cliff-Barnsbyn. Ja voi hyvänen aika, sehän istuu tuolle sotanorsulle passelisti. Nyt kun Pouta on vielä, öh sanoisinko normia ponia isompi kokoinen, niin Kieffer on aavistuksen liikas kapea. Ja kas' meillähän nököttää varustehuoneen halvalla satulatelineellä lähes tonnin edestä lojumassa ylimääräistä nahkaa -> CB. Jospa nyt jatkossa voisi sillä ratsia Poudan kanssa, niin ratkeaisi kertalaakista kasa satulaongelmia. Tuiskulla ei ole omaa satulaa, mutta sille istuu parhaiten Poudan Kieffer, CB on Tuiskun, mutta ei istu sille, eikä Mammalle, ja vielä kesällä oli aika kiikkerä Poudalle. Tässä on siis kaksi vaihtoehtoa Poudan osalta; 1) Pouta on saanut lihasta sinne minne pitääkin ja satula istuu sen takia ok, tai (se huonompi vaihtoehto) 2) se on lihonut entisestään!!!! Jäämme seuramaan tätä tilannetta. Ja viikonlopun valmennus mennään ainakin CB:lla, katsotaan mitä on mieltä ammattilaiset :)

Vaikka loska lensi ja vihmoi tuuli minkä kerkesi, oli kenttä itse asiassa aika jees! Pouta oli enempi laiska eli oma itsensä. Ei ollut raippaa, eikä ollut kannuksia, niin sai ihan urakalla tehdä töitä. Ei sillä että sitä piiskattaisiin tai potkittas kannuksella kyljet auki, mutta Poudalla riittää pelkkä niiden asioiden olemassa olo tekemään menosta hieman "eteenpäin pyrkivämpää".

Mentiin lähes koko ajan ravissa, tehtiin asetuksia ja väistöjä. Laukat rullasi tänään aika huonosti, nostotkin oli meillä tosi surkeita. Ravissa meni huomattavasti paremmin. Satula oli itselle siinä mielessä parempi, ettei kipannut taakse ja oma ratsastusasento tuntui todella, todella paljon paremmalta! Ja mikä ihaninta tuossa CB:ssä, se on niiiiiiiiiiin pehmeä istua, että voi hyvänen aika!

Onneksi tänne nyt näyttäisi, ettei uida koko aikaa ihan syvissä vesissä vaan jotain kivaakin voisi elämässä välillä olla. Nettistä on aivan mieletön ikävä ja samassa palasi Vanttu -ikävä kehiin. Eikös se itku puhdista sielua tai jotain sinne päin. Laitoimme lasten kanssa Vantun ja Netan haudoille öljykynttilät lyhtyihin, jotka palavat yli sata tuntia. Silmä ei vieläkään totu vajaaseen hevoslaumaan... Mutta ehkäpä se tästä.

Ja siis päivän asiaan takaisin. Pouta oli siis ihan ok. Loppukäynnit käveltiin latopellon risteykseen saakka metsässä otsalamppujen kera. Pouta oli ihmekyllä täysin rauhallinen. Kotiinpäin Vallu sai jonkun härösäikähdyskohtauksen ja kyllä se kannattaa pitkillä ohjilla kävellä hevosen kanssa täysin pimeässä metsässä kun meinasi lähteä Poutakin lapasesta sitä säikähdettyään. No mutta säikähdyksellä selvittiin :)

Tallilla tehtiin venyttelyt ja laitettiin loimi niskaan. Hepat pääsi vielä ulos mukavasti sateeseen. Olen vakaasti sitä mieltä, että hevosen on päästävä liikutuksen jälkeen ulos lisää liikkumaan, kuona-aineet pääsee ratsastuksen/ajon aikana liikkeelle ja prosessi on käynnissä vielä liikutuksen jälkeenkin. Vaikka olisi kylmä ja hikinen hevonen, niin kun laittaa kunnolla kolttua niskaan, niin hyvin kestää. Meillä saattaa olla ratsastajasta johtuen jäykät hevoset, mutta lihasjumeja ei juuri löydy ja siitä olen hieman salaisesti kyllä ylpeäkin :):)