6. toukokuuta 2014

Silmätulehdus

Eilinen työharjoittelu alkoi lupaavasti, sairastuin silmätulehdukseen, mutta ei siinä vielä kaikki.

Eilen en saanut lääkärille aikaa ja arvauskeskukseen en lähde. Niinpä menin tänä aamuna yksityiselle lääkärille. Kylläkin yleislääkärille, en varsinaisesti silmälääkärille. Ajattelin, että kyseessä on normi lastentauti, mutta eipä ollutkaan. Silmä ei rähmi, vaan vuotaa ja puoli poskea on punainen, sekä kamala valonarkuus. Koko eilinen ilta meni sumussa, mutta nyt aamulla oli parempi. Tietysti turvauduin eilen jo homeopaattisiin. Tänään siis lääkärissä sanoi lekuri, että näyttää niin oudolle, ettei hän uskalla määrätä silmään mitään vaan epäilee silmän värikalvon tulehdusta eli iriittiä. Niinpä sain lähetteen sairaalaan silmäkeskukseen vai mikä sen nyt olikaan.

Ajattelin, että siellä menee päivystävälle silmälääkärille koko pättöskä päivä, mutta pääsinkin heti lääkärille. (Oli muuten komea italiainen lääkäri, ihan vaan sivutiedoksi ja kyllä, näkökyky pelasi sen verran että todellakin näin.) Lääkäri tutki vaikka kuinka kauan ja sanoi, ettei ole se iriittitulehdus ja että sieltä näkyy muutakin. Itse tulehdus on sidekalvon tulehdus ja sain silmätipat. Mutta varsinainen löydös tässä tapauksessa oli silmänpainetauti eli glaukooma. 

Näen ihan hyvin tai näkö on normaali, eikä mitään oireita ole ollut, saati ettei ole edes silmälaseja. Mutta silmän rakenteet jossain mykiön lähellä ovat omituiset ja kaukana normaalista. Hermot on jotenkin tukossa ja jotain "hilsettä" sieltä löytyi myös. Niinpä sitten sain seuraavan ajan silmälääkärille sairaalaan heinäkuulle, jolloin tehdään laajat näkökenttätutkimukset ja samalla alustavasti operoidaan simmut laserilla, jotta veri kiertää paremmin. Sanalla sanoen olen hieman järkyttynyt tästä, mutta onneksi tämä nyt tuli esille, vaikkakin vahingossa.

Todennäköisesti tämä ei nyt tule vaikuttamaan näkökykyyn lähiaikoina tai voi olla että ei ikinä, mutta silti pistää miettimään, jos näön menettää vaikka osittainkin jossain elämän vaiheessa. Nyt sitten jatkuu kontrollit siellä sairaalassa sen heinäkuunkin jälkeen ja sen mukaan eletään. Tällä hetkellä silmänpaineet olivat 16 ja normaalisti ne ovatkin alle 21 (jotakin yksikköä). Pahempi "vaurio" on oikeassa silmässä, missä nyt se tulehduskin on. Ainakin huominen vielä kotosalla ja toivottavasti pääsen sitten jatkamaan harjoittelua...

3 kommenttia:

  1. Heip vastasin haasteeseen: http://marpukuvat.blogspot.fi/2014/05/haastetta-valilla.html

    Lisäksi, tänään juuri anatomian tunnilla käsiteltiin silmää ja sen rakennetta. Käytiinpä vähän läpi Glaukoomaakin ja hyvä, että se todettiin sulla ajoissa. Hoitamattomanahan se voi aiheuttaa sokeutumista, mutta hoitokeinot on nykyään tehokkaita, joten mitään hätää ei ole :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, kiitos osallistumisesta :)

    Tämä glaukoomahan tuli ihan vahingossa selville, mutta on hyvä että tosiaan todettiin tässä vaihessa. Samaa mieltä, että onneksi on tehokkaita hoitokeinoja, jos tilanne niin vaatii. Nyt on sitten toinen silmäkin todennäköisesti tulehtunut, kun alkaa oireilla samalla tavalla kuin tuo oikea eilen. Voi kökkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmätulehdukset on siitä ilkeitä että ne tosiaan tarttuu hirmu helposti. :( Toivottavasti tipat auttaa pian ja jos ei, niin sitten vaan antibioottikuuria pyytämään!

      Poista