Tuisku maastossa

Huh, huh. Olipa lenkki. Pääasiallisesti käveltiin, mutta ravipätkät oli taas semmosta vauhtia, että ei uskoisi. Kahden vuoden "sairausloma" näyttää keränneen sisäänsä aikamoisia patoutumia. Alkumatkasta jo heti alkoi mietityttää, että onkohan ne nallet nukkumassa. Ei varmaankaan. Mietin myös mielessäni, että mikä eläin on tehnyt reikiä muurahaiskasoihin, joita ei ollut noin viikko sitten?

Ensin mentiin mökkitielle (isolle soramontulle päin). Mennessä ravi oli tosiaankin vauhdikasta. Mökkitie sentäs käveltiin, mutta siellä nähtiin ilveksen jäljet. Samat jäljet olivat soramontulla, jossa vielä käytiin pyörähtämässä. Sen verran pehmeää on hiekka, että jäänyt hyvin jäljet.

Kotiin päin Tuisku oli toki vauhdikas, kuten arvata saattaa ja ajattelin, että olkoon, laukatkoon rauhallisesti kun kerran haluaa. Ja niin sitä laukattiin.Se oli virhe. Ensimmäistä kertaa mielessäni mietin, että nyt jos koskaan olisi hyvä olla turvaliivi tamineiden alla. Tuisku lähti ensinnäkin laukkaan paikaltaan (hyppäsi lätäkön yli) ja paineli loivaan ylämäkeen ihan kunnon haipakalla. Mitään ei kuullut hevonen, eikä nähnyt, sen verran juoksunhuumassa näytti olevan. Onneksi Tuiskun kyydissä ei tarvitse pelätä, että se veisi, koska jarrut siellä oli kyllä tallella. Tuisku vaan menee aivan hirrrrrrrvittävän kovaa!

Pienen keskustelun jälkeen käveltiin sopuisasti kotiin. Koko lenkki kesti n. 45 minuuttia ja siitä saldona oli tallilla todella hikinen hevonen. Olen yrittänyt olla liikuttamatta hikeen asti, kun ollaan vielä vähän alkutaipaleella tässä meidän toipumisessa ja pelkään kuollakseni takapakkia. Mutta minkäs teet, kun hevonen itse haluaa mennä ja tuntuu vaan innostuvan entistä enemmän. Tarhasta hakiessa sain jo pesut, sen verran innoissaan oli tästä ratsastelusta. Tullessa jatkui sama homma porkkanavenytysten lomassa. Koska Tuisku oli kauttaaltaan hikinen, niin pakkohan se oli ruunanrupsukka korviin asti loimittaa. Ja jos jotain tässä maailmassa inhoan, niin se on erityisesti loimien pukeminen ja niiden riisuminen.

Lampaat ottivat syyspäivää rennosti. Asettuivat paalin lopun päälle pihalle loikoilemaan. Olivat niin suloisia, kun nuokkuivat läjässä, osa piti päätä toisen selän päällä ja märehtivät tyytyväisinä. Voihan lampaat!