H.U.R.J.A.

On se hurja, tuo meidän Hurja. Kaikki ketkä ovat Valman tavaanneet, tietävät, että kyseiset pikkupilsnerirotuiset ovat hyvinkin itseriittoisia ja olevinaan hyvinkin itsevarmoja. En ole aiemmin nähnyt kuin eilen illalla kun meidän Valma joutuu niin täydellisen hämmennyksen valtaan. Valma oli jo hyvissä ajoin, iltauninen kun on, kaivautunut meidän makuuhuoneeseen omaan petiinsä ja peitellyt itsensä fleecepeitolla. Kun itse mennään Hurjan kanssa yöpuulle, niin Hurja menee puoliksi Valman päällä makaamaan ja rupeaa peiton reunan alta tassulla haromaan Valmaa.

Valma kun pelkää järkyttävän paljon tätä pientä varsin viattoman näköistä punaista kisua. Eihän se Valma auttanut kun nousta pois OMASTA pesästä. Siinä Valma katsoo niiiiiiin säälittävästi kun tuo pieni punainen kissanpoika asettelee itsensä paraatirellotukseen Valman pedille. Yritin pidätellä naurua, koska Valma oli vähintäänkin loukkaantunut, hämmentynyt ja todennäköisesti myös raivoissaan tästä käänteestä. En usko, että kukaan kääkkä pitää tälläisestä kohtelusta. En vielä ole tavannut ketään, mikä olisi saanut Valman tuollaiseen epätasapainoon. Loukkaantuneena Valma kipusi nukkumaan yläkertaan Ossin huoneen sohvalle. Voi Valma-parka! Mutta, on toisaalta hyvä että on nyt sitten löytynyt tälläinen pikkuinen otus, joka palauttaa pienen pippurisen kääkänkin maan pinnalle. Ja se todellakin siis asuu meillä, nimittäin ihanan villi Hurja.

PS. Eilen Ossi harjoitteli Hurjan kanssa ulkoilua täällä uudessa kodissa. Tänään jatketaan harjoituksia.