1. marraskuuta 2010

Eripuraa Tuiskun kanssa

Tänään vallitsi keskenämme riitasointu. Tuiskun mielestä ei olisi tarvinnut tehdä mitään, ja samaa mieltä olin ensimmäisen kahden sekunnin aikana. Hommahan lähti jo menemään päin prinkkalaa tarhasta hakiessa, Tuisku ei ollut yhtään työyhteinen. Halusi taas juosta, niin sitten juostiin. Katoin vaan kellosta, että aikaa on tasan puolitoista tuntia, kun Paula saapuu pihaan, joten varauduin siihen, että se aika sitä sitten tempuroidaan. Viisi minuuttia juostiin, ja Tatti ja Eksukin katsoi, että mikä ääliö. No miehethän yleensä on.... No kun eka farssi oli ohi, niin varusteltiin ja paineltiin kentälle. Jo selkäännousukin oli ihan sieltä tänne päin ja jouduin jo ääntä korottamaan (mikä ei tietenkään ole meikäläiselle tyypillistä...).

Noh, kentälle päästiin. Heti kun jalka astui uralle niin vauhtia oli vähintään sata lasissa. Koska Tuisku oli ystävällisesti lämmitellyt itsensä jo tarhassa ja ajattelin, että aloitetaan ravityöskentely samointein. Vauhti oli niin järkyttävä, että olis voinut luulla, että hiittiä vedetään. Ei muutakun sätkyilevä sätkyukko pikkuminiriikkiselle voltille, jotta rauhottuu. Myös kepakkoa sai kun rupesi tempomaan yhdessä mutkassa... Ei siis tyypillistä ollenkaan. Se taisi vähän saada järkeä ukkelin päähän. Otettiin siis koko homma alusta ja tehtiin käynnissä sitten supertyöskentelyä -> taivuttelua ja väistöjä. Kyllä sen jälkeen rupesi tulemaan rauhallista ja kivaa ravia. Tuiskulla tulee harvoin näitä ratsastuspelleilykohtauksia, mutta nekin on kyllä liikaa. No hevosen tuntien, tietää, että tämä oli vaan ohimenevä kotkotus.

Loppukäynnit ajateltiiin tehdä pellolla. Jotta järkyttävä farssi saisi vielä kunniakkaan päätöksen, niin myös tapahtui mielikuvituksen osalta. Lähdettin suopeltoja kohti, että mennään sitä kautta metsätielle. En pelkää pimeää, mutta nyt teki mielikuvitus tepposet, enkä sitten halunnutkaan enää lähteä minnekään. Otsalamppu ja kohta lähes kuurosokea Vanttu mukana. On se kamalaa, kun Vantunkin aistit heikkenee, niin eihän siitä ole enää turvaksi lenkeilläkään. Otsalampun valossa kiilui ihan pellon perällä kaksi tuijottavaa silmää. Ekana tuli mieleen, että siellä on vähintäänkin susi tai ilves. Jäätiin sitä tuijottamaan useamman minuutin ajaksi. Se rupesi tulemaan kohti ja oli kyllä pakko vähän ottaa pakkia taaksepäin. Vanttu ei tietenkään nää ei kuule, niin touhuili ihan omiaan. Rupesin Maukkua huutelemaan ja silmät vaan lähestyy. Sitten ihan lähietäisyydellä sieltä jolkuttelikin miukuen meidän oma Maukku, joka potkaistiin eilen pahoista teoista rangaistuksena ulos. Maukkuhan ei by the way ulkoile muutoin näin kylmällä säällä.

No siis tästä raastavasta reilusta puolituntisesta oli pakko lopettaa, ettei oma pää leviä. Liekö mitään palauttelevaa tapahtunut, mutta saa nyt pari päivä olla omissa oloissaan koko otus. Tallilla tehtiin porkkanavenytykset ja tallissa sitten myös Tuiskun venyteltiin ihan kunnolla läpi ja laitettiin lämmin loimi päälle. Tuisku kyllä taas tiesi olleensä hölmö, ja sainkin korvaukseksi sitten paljon pesua ja helliä katseita. No siis, voiko miehiltä muuta odottaa? Harjoitukset jatkukoon.

Niin ja sisälle kun pääsin, niin Paula saapuikin melkein samointein. Rentouttavan hieronnan päätteeksi nukahdin melkein heti siitä sohvalle, josta heräsin puolilta öin ja kampesin syömättä omaan sänkyyn....

Ps. Nettis voi ehkä ihan vähän paremmin. Harjattiin vähän karsinassa ja rapsuteltiin.
Lampaat ovat hauskoja. Lempi, Hemmo ja Suklaa ovat kovassa kiimassa ja kun menee niitten karsinaan, niin tulevan ihan kirjaimellisesti syliin. Syliteltiin vielä tovit siinä. Myös Margareetta tulee uusista lampaista jo lähelle, ihanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti