2. huhtikuuta 2014

Lenkillä ihan yhdellä porukalla

Tallimies kotiutui aamulla ja meni suoraan nukkumaan. Kun heräsi ennen puoltapäivää uniltaan, niin lähdettiin metsään hortoilemaan koirien kanssa. Yli kolme kilometriä kuitenkin hortoiltiin. Koirarintamalla on tapahtunut viime päivinä ja muutoksia tulee tapahtumaan. Tänään lenkkeiltiin kaikki sulassa sovussa, myös Valma ja nautittiin ulkoilusta kaikki. Koirat olivat onnellisia ja juoksivat kaikki sydämensä kyllyydestä.

Valma rupesi leikkimään sisällä Mokan kanssa. Välillä koirat painivat kolmistaan, välillä yksi oli kolmantena pyöränä ja parit vaihtui lennosta :) Tässä Peetu ja Mokka pureskeluleikin tauolla.

Kenttä on ollut nyt jäässä pakkasten takia, eikä ole ilta-aikaankaan ollut sula. Maastossa on polut tallaantuneet talven käynneistä ihan jäähän, joten sinnekään ei ole asiaa. Intoni alkaa nyt latistua hurjaa vauhtia, mutta toivotaan, että päästään Poudan kanssa kentälle pian. Vallu ja Tuisku ovat olleet ahkerasti tallilla lihasten opettelun tiimoilta ja hevoset ovat saaneet tarhassa harjausta. Vallulta ja Tuiskulta irtoaa karvaa aivan järkyttävän paljon edelleen. Tytöt ovat huomattavasti maltillisempia. Kivempi on harjata ulkona kun pölistellä talliin sisätiloissa irtokarvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti