31. heinäkuuta 2012

Ratsastusta Tuiskun kanssa


Tuiskun kanssa käytiin puolituntinen ratsimassa. Odotin ihan innolla, että päästään kokeilemaan kentälle, mutta sitten muistinkin, että eihän Tuiskulla olekaan vielä kengät jalassa... Joten arkoi aika paljon ja tarjosi taas sitä kuuluisaa peitsiä välistä. Otettiin kuitenkin pätkät ravia ja kokeiltiin laukannostoja. Käyntiä jolkoteltiin ja tehtiin vähän väistöjäkin. Aika kamala ratsastus kaikenkaikkiaan omalta osalta, mutta sehän ei nyt mikään yllätys ole. Eikä tuo Tuiskukaan kyllä mikään maailman notkein ollut, vauhdikas senkin edestä. Siksi tappokuolain suussa :/


Lopuksi kävimmä Vanttu tietenkin seurana suopellon takana kääntymässä. Voiko maailmassa olla ihanampaa  näkyä kuin liinaharjainen suomenhevonen????!!!!!


Vantun kanssa käydään perjantaina vähän lekurilla, josko selviäisi laihtumisen syy. Vantun veriarvot vastaavat nuoren koiran arvoja, mutta jokin nyt laiduttaa meidän 13 v vanhusta. Toivotaan, että joku vastaus saadaan.

Tässä vielä videota Tuiskusta. Pesin Tuiskun pesupaikalla ihan letkulla ja eikös ensimmäinen mutamössö kutsunut tarhassa... GRRRRR. Mutta, saakoon sen anteeksi. Sain nimittäin itsekin Tuiskulta sellaisen käsien tehopesun, että oli sisällä mentävä suihkuun ;);)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti