6. helmikuuta 2012

Pakkanen hellitti!

Keittiön vesiputket ovat olleet perjantaista asti jäässä, eli minkäänlaista vettä ei sulatteluista huolimatta keittiöön tule. Vähän haasteellista, mutta hyvin on pärjätty. Ainakin tulee käytettyä samaa kuppia vähän normaalia pidempään tiskaamisen pelossa :) Katsotaan nyt sitten taas milloin putket päättävät taas ruveta vettä kuljettamaan, ne on niitä henkimaailman juttuja tässä talossa. Perjantaista asti myös olen itsekin ollut kipeänä, joten menee vaan sisätiloissa levätessä. Eilen kyllä äänestämässä käytiin ja tänään juotin hevoset.

Eilen aamulla tallipoika teki pihatosta ikävän löydön. Pihatossa säilytetään tätä nykyä heinä- ja olkipaalia, josta otetaan siis syömistä ja kuiviketta talliin. Heinäpaaliin kiinni oli käpertynyt nukkumaan jänis, mutta oli sitten yön aikana siihen kuollut, kun on aamulla ihan jääpalikka. Liekö meidän lampolan jänö, joka oli etsinyt lämmintä paikkaa, mutta nukahtanut sitten ikiuneen... Voi kurjuus. Oli niin kaunis jänis, surullista.

Tänään muutoin hevoset nauttineet ulkoilusta ilman loimia! Ovat piehtaroineet vähän väliä. Loimitusraja pakkasella on -15 astetta koskien Eksua, Nettaa ja Vallua, Skipi ja Pouta pärjäävät jos pakkanen pysyy alle -25 asteen. Loimitus on typerintä touhua mitä maa päällään kantaa, siihen tuhraantuu aikaa ja energiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti