12. lokakuuta 2011

Sisähommia

On niin flunssainen olo, että olen koko päivän majaillut sisällä. Aamulla kyllä hoisin elikot, mutta tallipoika hoiti tallin siivoukset sun muut hommat. Nettahan on päättänyt olla olematta tarhassa ja tarhasta poistuminen alkoi toissa iltana. Tallipoika soitti, että Nettaa ei näy tarhassa, hetken etsittyään ponipahanen löytyi meidän makuuhuonen ikkunan alta ruohoa syömästä. Eilen sama homma toistui, ihmettelin, kun Peetu haukkuu ihan mielettömästi pihalla ja kun menin katsomaan, niin Netta oli kentän luona syömässä taas ruohoa. Siinä vaiheessa Nettis joutui isojen pässien kaveriksi metsätarhaan. Eilen illalla siirrettiin vielä muiden heppojen kanssa tarhaan, kun siirrettiin uusi pyöröpaalikin sinne, olisiko vartin verran ollut ja tulla tupsahti sitten talliin. Tänä aamuna sitten suostui menemään tarhaan, mutta poistui sieltä noin puolessa minuutissa, siispä takaisin pässien luokse... Voi Nettis the Shettis... Vanhalla rouvalla siis viiraa ;D

Tänään tosin tein sisällä perusteellisen siivouksen, Siiri on varmasti nyt ylpeä, kjäh! On pölyt pyyhitty, imuroitu, pesty lattiat, matot tampattu, vessa pesty, pesuhuone pesty lattiaa ja seiniä myöten, pyykkiä pesty monta koneellista... Mutta eiköhän se sotku tässä huushollissa yllätä aika yksikön :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti