Tänään päättyi haikein mielin navetassa harjoittelu, kylläpä jäi ihania muistoja ja kokemusta tuli hitusen lisää. Lehmät ovat kyllä aika persoonia ja muutama jäi mieleen ylitse muiden! Toivotaan, että aamuheräämiset jäävät päälle ja rytmi pysyisi ei nyt ihan neljältä ylös, mutta jos vaikka vähän entistä elämää aiemmin :)
On aika uupunut olo, kun yöt lampaksia vahtiessa mennyt ja nyt siis voipunut tästä viikosta. Koko viikonloppu menee huovutuskurssilla kaiken tämän kukkuraksi, joten eip ole tekemisestä pulaa. Maanantaina normisti kouluun ja loppuviikolla luomukurssille. Tuiskun kanssa on tänään vaan vietetty laatuaikaa tarhassa, ei ole jaksanut kyllä nyt hevosteluita miettiä ollenkaan... Ja pikkulampaat kasvaa porskuttaa, Armi kurkkii jo yli oman aitansa yli, taitaap olla jo kaveria vailla.
Harmi yllätti tänä aamuna puoli viisi. Olin aamupalalla ja Leevi meni olohuoneeseen. Hirmuinen murina kuului ja kun menin katsomaan niin Harmi murisi sohvapöydän alla vahtien pientä päästäistä (oli jo kuollut). Otin kisun kainaloista kiinni ja heitin sen päästäinen suussa pihalle... Tuli sitten aamulla pihalla polleana vastaan kun tulin aamunavetalta. Oli Harmilla ilme sellainen, että on nyt urotyön tehnyt kun saanut kunnon saaliin. Ei ole Harmi nimittäin vielä kunnostautunutkaan metsästyksen saralla, ehkä tämä siis suuren saalistajan alku, ken tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti