8. toukokuuta 2012

Ihana vauva

Tässä nyt jonkunlainen kertomus, miten meidän kolmas ihana "pieni" poika maailmaan tupsahti. Maanantaina (30.4) kävimme synnytyslääkärillä ultrassa vauvan painoarviossa ja oli vähän luvattu, että synnytys käynnistettäisiin. No ei käynnistetty, mutta vakuuteltiin, että vauva on MAX 3,6-3,7 kg. Aikalailla paniikissa lähdettiin sieltä pois ja tulin siis käymään kotona. Olo oli aika kipeä. Illalla lähdin takaisin kaupunkiin vanhempien luokse, jossa siis olin jo viikon majaillut. Seuraava yö oli aivan kamala, kova migreeni ja muutenkin tosi paha olo.

Vappupäivä valkeni, mutta mitään ei tapahtunut, muuten vaan tukala olo jättimahalla. Illalla sitten viideltä lähdin vessaan ja menikin yhtäkkiä lapsivedet. Joni oli tulossa juuri poikien kanssa kaupunkiin, mutta ajoikin sitten loppumatkan "hieman" lujempaa, ettei vaan missaa koko hommaa (ottaen huomioon Tatun nopean syntymän kolme vuotta sitten...). Pappa vei sairaalaan, jossa sitten pääsin suoraan synnytyssaliin. Ja hyvinhän tuo isäkin sinne kerkesi!

                                                                               Isi :)

                                                                              Iso maha.

Sain heti kättelyssä spinaalipuudutuksen, joten voisi sanoa, että koko synnytys oli kivuton. Puudutuksesta tosin seurasi vähän sivujuttuja, kuten kasvojen hillitön kutina, aluksi happi meinasi loppua, mutta olo helpottui lisähapella ja sitten kaikkein pahin, totaalinen paleleminen. Pari tuntia menikin melkein avaruuspeiton alla lämmitellessä.


Ihan yhtä nopeaan ei nuorin vellos tullut kuin Tatu, mutta suht nopeaan kuitenkin, koko synnytys vajaa neljä tuntia. Pikkumies syntyi klo 20.40. Vauva nostettiin rinnalle ja siinä oltiinkin sitten reilusti yli tunti. Veikattiin keskenään, että ei voi olla yli neljää kiloa, kun ei näytä niin isolta kuin Tatu syntyessä. Mutta vaakapa näytti taas huimia lukuja ja niin sitä tuli pyöräytettyä maailmaan yksi yli neljäkiloinen (4270g)vauveli lisää!

Ensimmäinen kylpy isin kanssa ja ääntä lähti.



Osastolle siirryttiin illalla n.klo 23. Vauva tarkistetaan kaksi tuntia osastolla olon jälkeen. Yhden aikaan yöllä vauva haetaan tarkistukseen ja jään nukkumaan. Kohta tullaan sanomaan, että vauvan hengitys ei ole ihan ok ja että poika on viety lastenosastolle. Sinne ei saa vielä mennä, vaan tullaan ilmoittamaan kunhan pääsen katsomaan vauvaa. Viideltä aamulla tullaan hakemaan ja pääsen katsomaan pientä. Vauva on happikaapissa ja on jos jonkun näköistä piuhaa ja letkua kiinni. Lääkäri selittää, että hapetusarvot eivät olleet kunnossa ja vaatii nyt tarkkailua. Sen lisäksi vauva on saanut infektion ja aloitetaan välittömästi antibioottikuuri, myös sydämestä kuului ensimmäisinä päivinä pieniä sivuääniä ja kuume nousi. Niinpä sitten vauva jäi parantumaan lastenosastolle ja itse palasin synnytysosastolle.

                                                        Oma paikka lastenosastolla.

Tuntui pahalta jättää oma vauva sinne, mutta eihän se muukaan auttanut. Kolmen tunnin välein kävin syöttämässä ja vaihtamassa vaipat. Onneksi pikkumies selvisi henigtysongelmasta melko nopeasti ja jo seuraavana päivänä siirtyi pois kamalasta lasikaapista. Sivuäänetkin hävisivät loppuviikkoon mennessä. Ensimmäiset päivät oli vauveli todella kipeä ja kipulääkkeiden ansiosta todella väsynyt. Vaikka maitoa riitti imetyksessä, ei jaksanut vauva luonnollisesti syödä. Sen takia oli pakko antaa lisäravintoa nenämahaletkun kautta.
                                                      Syöttämistä nenämahaletkulla.

Pikkuhiljaa pikkumies rupesi toipumaan ja äitiparkakin alkoi päästä pahimman yli. Lauantai-iltana yhdeksän aikaan sitten hän pääsi yöksi synnytysosastolle mukaan. Ihanaa oli nukkua ensimmäistä kertaa yö vierekkäin ja nyytti vaan tuhisi tyytyväisenä kainalossa. Joka aamu otettiin verta jalkapohjasta purkkitolkulla ja niinpä sitten ravattiin ees sun taas osastojen välillä (ovat samassa kerroksessa sairaalaa, mutta aivan eri päädyissä). Lauantai-aamun kokeissa saatiin ensimmäisen kerran puhtaat tulokset tulehdusarvoista sun muista. Ainut mikä oli noussut oli bilirupiiniarvo... Onneksi keltaisuutta ei tullut enempää, ja säästyttiin valohoidolta! Ainoa asia mikä meitä sairaalassa vielä piti, olla maanantai-iltaan asti kestävä antibioottikuuri. 

Kanyyli ei enää sunnuntaina vetänyt kädestä, joten jouduttiin laittamaan "antenni" päähän. Tosin taitaa olla nyt jo sen verran kova pää, ettei hetkauttanut sen laitto ollenkaan :) Antibiootit annettiin 8h välein, joten koko loppuaika vauvaa käytettiin lastenosastolla lääkkeitä saamassa. Pikkumies olikin jo viikonlopun aikana suht pirteä ja jaksoi olla yli tunnin aikoja aina hereilläkin. Tosin ei yleensä silloin kun isi saapui paikalle. Oheisessa kuvassa ollaan jo maanantai-illassa, jossa odotellaan lähtöä viimeiselle antibiootille!


Tuntui aivan  uskomattomalta päästä viikon kestäneeltä sairaalareissulta kotiin! Mutta täytyy sanoa, että kaikki sairaanhoitajat, kätilöt ja lääkärit olivat aivan mielettömän ihania! Ei voi kyllin kiittää näitä ihania ihmisiä siellä, jotka jaksavat hoitaa näitä pieniä vauvoja. Ja kyllähän se tuntui hurjalta, kun omalla vauvalla ei kuitenkaan mitään hengenhätää ollut, miten siellä lastenosastolla oli vauvoja, jotka ovat syntyneet keskosina ja joutuvat viettämään siellä monta ensikuukautta elämästään. Mutta ainakin vanhemmat voivat luottaa ihaniin hoitajiin ja että siellä vauvat saavat parasta mahdollista hoitoa! Sen puolesta, vaikkakaan en nyt olisi halunnut olla lastenosaston asiakkaana, mutta tulipahan nähtyä tämäkin puoli, että kaikki ei aina mene ihan niin hyvin kuin voisi toivoa.

                                                                   Kotiin lähdössä.

Kotona odotti poikien kanssa mummi ja pappa. Olivat suursiivonneet koko torpan, sekä meille oli leivottu kaikenmaailman herkkuja. Kiitos näille ahkerille puurtajille, viikonloppuna sitten illallistetaan ravintolassa kiitoksena tästä rankasta kahdesta viikosta! Myös innokkaat isoveljet olivat leiponeet ja tulivat pullien kanssa pihalle vastaan. Pojat riisuivat vauvalta ulkovaatteet ja heti piti saada veikka syliin!



Tänään onkin sitten lepäilty viikon koitoksista ja purettu sairaalalaukkuja. Tässä pikkupallero nukkuu isin sylissä. Toisessa kuvassa sitten nukutaan omissa vaunuissa.


Aikamoinen pallero :)

Mutta ei kai sitä voi muuta sanoa, kuin loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt opetellaan elämää kera kolmen pojan ja yritetään ruveta vihdoin ja viimein nauttimaan ihanasta vauva-ajasta! Elämäni miehet ovat nyt koossa. Ja kiitos vielä kaikille onnitteluista :)

6 kommenttia:

  1. Kertakaikkiaan suloinen uusi vauva! Onneksi kaikki meni lopulta hyvin.
    Voimia koko perheelle toivottelee "nutuntekijä" :).

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut hieman pelottaviakin hetkiä matkassa, onneksi olette päässeet kotiin ja normaali arki voi alkaa! Pallero näyttää hyvin uniselle lähes joka kuvassa :) Minä tulisin mielelläni teitä katsomaan joku kerta kun olette kunnolla ehtineet kotiutua... Löytyisi varmaan joku nyssäkkäkin tutunnäköisiä vauvanvaatteita, jos tarvitsette! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain, täällähän me kotona ollaan :)

      Poista
  3. Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä!!! Kiva "kuulla", että kaikki on hyvin ja vauva on kotona ja kunnossa :)! Ehkäpä voitaisiin kevään/kesän aikana tavata ja vaihtaa kuulumisia, mulla on meinaan nyt vihdoin ja viimein se paljon puhuttu ajokortti (ja autokin)..
    Mutta vielä kerran: oikein paljon onnea ja aurinkoista loppu kevättä::))!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Ja onneksi olkoon paljon puhutusta ajokortista, sehän on aivan ainutlaatuinen uutinen!! :):)

      Olisipa mukava tavata, palataan asiaan! Kohtahan meillä pitäisi se varsakin täällä kirmata ja alkaa ne karitsoinnitkin... Joten tervetuloa ajelulle Kiihtelysvaaraan ;)

      Poista