Tänään tuli aamulla kahdeksan innokasta eskarilaista tutustumaan eläimiin; hevosiin, lampaisiin, kanoihin, kissoihin ja koiriin.
Mukava aamupäivä yli puoleenpäivän hujahtikin eläimiä syötellessä ja rapsutellessa, unohtamatta poniratsastusta. Netta sai extra paljon harjausta ja jokainen lapsi ratsasti pihakierroksen ympäri. Myös kanalasta löydettiin lasten kanssa juuri munittu muna! Tämän päivän kokonaissaldo olikin kolme munaa. Kanalan väki on nyt joka päivä saanut olla pitkät tovit pihalla tepastelemassa.
Lapset toivatkin ison säkin porkkanoita, leipää ja omenia.
Taas selittelyä, mutta kun tämä talvi yllätti viime yönä, niin meni iltapäivä sitten Jonin ajellessa kaupunkiin renkaan vaihtoon ja vielä isänsä auton pelastukseen Kiteelle. Siinäpä se sitten menikin. Ilta vietettiin poikien kanssa vauvakutsuilla kaupungissa ja kotiin tullessa kello olikin niin paljon, että sai ponit ottaa sisään.
Lammasuutiset: Annikki uskaltatui syömään kädestä jo leipää ja tuli luokse. Unelma on vielä arempi. Muut tyttäret ovat oikein tuttavallisia uudessa lampolassaan.
Ossi innostui iltapäivällä lumiukon tekoon ja ihan yksin tekikin mestariteoksen! Ohessa taiteilija itse!
Ihana Ossi, aika samaa näköä on tuossa lumiukossa kuin tekijässä :) Ei tarvitse selitellä ratsimattomuutta: ootas vain kun minä lakkaan kohta käymästä kokonaan. Niin väsynyt olo on nyt sen hävyttömän hepan kanssa. Tekisi mieli tehdä siitä rukkaset. Mutta niistä tulisi varmaan tosi huonot, sillä ne eivät todennäköisesti suostuisi menemään autoon. Hah hah. Vitsit on vähissä :D No, ehkä yön yli nukkuminen auttaa....
VastaaPoistaSe oli tänään vaan pöntöllä tuulella, kyllä se siitä vielä viisastuu. Lisää vaan harjoitusta :D Mutta siis hengessä mukana, on sen verran lähimuistissa ne Tuiskun metkuilut.
VastaaPoista