16. maaliskuuta 2010

Vauhtia ja vouhotusta kentällä


Aluksi vaikutti, että Tuisku menee tosi rauhallisesti, mutta kun päästiin kentällä laukkaosuuteen oli oksat pois. Vauhtia oli kun höyryjunassa, josta kuvia todisteena. Oli taas sellainen fiilis, että tämä on koettu aiemminkin :) Hyvin nosti kyllä laukat, mutta vauhtia olisi voinut olla ehke aika paljon vähemmän. Aluksi siis ennen laukkoja kunnon verkat ja pohkeenväistöjä reilusti molempiin suuntiin. Tässä vaiheessa hikisestä hevosestakaan ei ollut tietoa. Mutta muutamien laukkaympyröiden jälkeen oltiin korvia myöten hiessä, taisi ottaa koville, kun olisi halunnut niin päästellä viikon aikana kertyneitä höyryjä. Jos pelto olisi kunnossa, voitaisiin pienet laukkakisat Tuiskun kanssa käydä ottamassa, mutta nyt täytynee väsyttää vain kentällä. Huh, huh siis. Väistöt meni kuitenkin kaikesta kohelluksesta huolimatta aika hyvin.

Laukassa yritin tehdä niitä vasta-asetuksia, jotka nyt periaatteessa meni läpi, mutta alkoi tehdä tiukkaa kun oli sitä vauhtia niin mahdottomasti, että loppui ympyrä aina kesken. No mutta, tallilla vielä minivenytysten lisäksi selänvenytys, muutama porkkana ja vettä, jotta roiskittiin pitkin poikin. Ja tietty taas ratsastajalle tehopesut. Ei muuta kun kunnon kolttu niskaan ja pihalle käyskentelemään. Kaikenkaikkiaan aikaa kentällä meni vain siis 40 minuuttia, mutta jos ei tietäisi, niin olisi voinut luulla hevosesta päätellen, että tiukempikin treeni takana... Joopa, joo, jospa tästä taas vauhti rupeaisi hiljentymään.

Tuisku on silti ihana.

Niin ja Netta sai muuten pihatossa harjauksen, alkaa pikkuponillakin karva lähteä. Raastoin sitä siinä aikani vielä ja muutenkin vietettiin kaksistaan laatuaikaa. Ihana Nettis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti